YK: Siirtokuntalaisten poistuttava palestiinalaisalueilta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK: Siirtokuntalaisten poistuttava palestiinalaisalueilta

YK:n tutkijaryhmän mukaan jopa sotarikoksen tunnusmerkit saattavat täyttyä miehitetyillä alueilla.

YK:n asettama riippumaton tutkijaryhmä vaatii Israelia lopettamaan kaiken siirtokuntatoiminnan palestiinalaisalueilla. Tutkijoiden mukaan siirtokuntien olemassaolo rikkoo muun muassa palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta.

Ranskalais-pakistanilais-botswanalaisen tutkijaryhmän raportin mukaan palestiinalaisalueilla elää noin 520 000 Israelin sinne asuttamaa laitonta siirtokuntalaista. Samaan aikaan Israel ajaa palestiinalaisia pois näiden mailta ja purkaa palestiinalaisten taloja.

Tutkijoiden mukaan järjestelmää ylläpidetään vain Israelin juutalaisten hyödyksi. He vaativat, että Israel aloittaa siirtokuntalaisten vetämisen palestiinalaisalueilta ja korvaa palestiinalaisille näiden kärsimykset.

Raportissa myös muistutetaan, että siirtokunnat rikkovat neljättä Geneven sopimusta, sillä sen mukaan miehittäjävaltio ei saa asuttaa omia kansalaisiaan miehitetylle alueelle. Tutkimusryhmän johtajan Christine Chanet'n mukaan siirtokunnat rikkovat jopa kansainvälisen rikostuomioistuimen sotarikossäädöstä.

Israel kieltäytyi tekemästä yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Maan ulkoministeriö sanoo, että nyt julkaistu raportti on jälleen yksi osoitus YK:n ihmisoikeusneuvoston yksipuolisista näkemyksistä. Ulkoministeriön mukaan raportti myös haittaa rauhanprosessia.

Israelin siirtokuntapolitiikka on useaan otteeseen todettu kansainvälisen lain vastaiseksi. Myös YK:n pääsihteeri on tuominnut ne. Siirtokuntien rakentaminen on viime vuosina kuitenkin kiihtynyt.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia