YK äänestää Palestiinan tarkkailijavaltioasemasta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK äänestää Palestiinan tarkkailijavaltioasemasta

Suomen lisäksi suurin osa YK:n 193 jäsenvaltiosta on ilmoittanut tukevansa päätöstä.

YK äänestää tänään Palestiinan tarkkailijavaltion asemasta YK:ssa.

Päätösesityksen uskotaan menevän äänestyksessä läpi, sillä yleiskokouksen selkeä enemmistö on ilmaissut tukevansa Palestiinan aseman korottamista.

Tarkkailijavaltion asemassa Palestiinalaishallinnolla olisi oikeus muun muassa nostaa syytteitä Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.

Suomi ilmoitti keskiviikkona, että se aikoo tukea Palestiinan jäsenyyttä äänestyksessä. Euroopan maista myös Ranska, Tanska, Espanja, Sveitsi ja Norja ovat ilmoittaneet kannattavansa päätösehdotusta. Vastustajien joukossa on ilmoittanut olevansa esimerkiksi Australia, jonka hallitus ei päässyt asiasta yksimielisyyteen.

Palestiina vuosi sitten tehty hakemus YK:n täysjäsenyydestä laitettiin jäihin Yhdysvaltojen vastustuksen takia. Tarkkailijavaltion asemasta äänestetään yleiskokouksessa, jossa kenelläkään jäsenvaltiolla ei ole veto-oikeutta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia