WHO: Kehitysmaiden syöpäongelma uhkaa räjähtää käsiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

WHO: Kehitysmaiden syöpäongelma uhkaa räjähtää käsiin

Uusien syöpätapausten odotetaan lisääntyvän maailmanlaajuisesti jopa 70 prosenttia seuraavan kahden vuosikymmenen aikana.

Syöpien määrän odotetaan lisääntyvän nykytilanteesta jopa 70 prosenttia 25 miljoonaan vuosittain löydettävään tapaukseen seuraavan kahden vuosikymmenen aikana, todetaan Maailman terveysjärjestö WHO:n raportissa.

Raportin mukaan ongelma koskettaa raskaimmin köyhiä ja keskituloisia maita, joissa sekä infektioperäisten että elämäntapoihin kytköksissä olevien syöpätapausten määrän odotetaan lisääntyvän huomattavasti. Kaikkiaan uusista syöpätapauksista jopa 60 prosenttia havaitaan Aasiassa, Afrikassa sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa.

Myös vuosittaisten syöpäkuolemien ennustetaan kasvavan 13 miljoonaan nykyisestä kahdeksasta miljoonasta. Vaikka tehokkaalla ja kohtuuhintaisella hoidolla voitaisiin vähentää syöpäkuolemia merkittävästi etenkin kehitysmaissa, kokonaisuudessaan syövän vastaista kamppailua ei kuitenkaan voiteta yksin hoidoilla, WHO sanoo.

WHO:n mukaan jopa puolet syövistä olisi estettävissä poliittisilla toimenpiteillä, kuten lisäämällä sääntelyä tupakan-, alkoholin- ja sokeroitujen juomien käytön sekä ilmansaasteiden vähentämiseksi. WHO painottaa myös varhaisen havaitsemisen merkitytä syöpäongelman hillitsemisessä.

"On kriittisen tärkeää, että köyhien ja keskituloisten maiden hallitukset suojelevat väestöään panemalla täytäntöön sääntelyä ja syöpäohjelmia", raportin laatimiseen osallistunut Bernard Stewart toteaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia