Viisi miljoonaa irakilaista jättänyt kotinsa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Viisi miljoonaa irakilaista jättänyt kotinsa

Puolet evakkoon lähteneistä on jäänyt jumiin kotimaahansa. Kaikilla ei ole varaa lähteä, vaikka halua olisi.

Vähintään viisi miljoonaa irakilaista on jättänyt kotinsa Yhdysvaltain miehityksen aikana. Puolet evakoista on jumissa kotimaassaan, ja osa ei ole päässyt lainkaan liikkeelle. YK:n pakolaisvirasto UNHCR sanoo kotinsa jättäneiden määräksi 4,4 miljoonaa. Muut pakolaisten parissa työskentelevät arvioivat luvun olevan alakantissa ja puhuvat yli viidestä miljoonasta.

Yhdysvallat ja Irakin hallitus ovat viime aikoina kertoneet väkivallan laantuneen, mutta moni irakilainen näkee asian toisin.

"Uskontoryhmien välinen tappaminen on vähentynyt, koska kaikki sunnit on häädetty Bagdadin seka-alueilta", opettaja Salman Hameed sanoo.

Hän pakeni Bagdadin länsiosasta yli puoli vuotta sitten ja sanoo kaikkien hengissä olleiden sunnien paenneen Syyriaan tai sunnikaupunkeihin.

"Hyökkäykset amerikkalaisjoukkoja vastaan eivät ole merkittävästi vähentyneet, mutta media ei enää raportoi niistä", kertoo puolestaan Mosulista Bagdadiin liikematkalle tullut Muhammad Younis.

Hänen mukaansa vastarintaryhmät liikkuvat vilkkaasti välttääkseen kiinnijäämisen ja irakilaiset vihaavat amerikkalaisia enemmän kuin koskaan.

UNHCR ilmoitti marraskuun alussa, että vähintään 2 000 irakilaista pakenee kotoaan joka päivä. Useimpien lähtöä vauhdittavat kuolemanpartioilta ja muilta asejoukkioilta saadut tappouhkaukset.

Vuolaimmat pakolaisvirrat ovat lähteneet keskisen Irakin sunnivoittoisista maakunnista: Bagdadista, Diyalasta, al-Anbarista ja Salahadeenista.

Ne, jotka ovat jääneet kotiin, sanovat, ettei heillä ollut valinnanvaraa.

"Heikosta turvallisuustilanteesta huolimatta emme voineet lähteä, koska meillä ei ole varaa matkaan eikä elämään ulkomailla", opetushallinnon virkamies ja viiden lapsen isä Ali Muhsin kertoo kotikaupungissaan Baqubassa 40 kilometriä Bagdadista pohjoiseen.

"Yli vuoden ajan palkka maksettiin 50-60 päivän välein, koska militantit pitivät kaupunkia vallassaan. He valvoivat jopa pankkeja, joten virastomme ei saanut palkkarahoja", hän kertoo.

Muhsinin mukaan hänen kotimaakuntansa Diyalan opetusalan väestä valtaosa ei ole vakituisen työn ja palkanmaksun piirissä. Myös jatkuva väkivalta estää työssäkäyntiä.

"Ihmiset pysyvät hädin tuskin leivässä Irakissa, joten raha ei riitä muuttoon ulkomaille", Baquban lähellä kauppaa pitävä Najmeldeen Alwan sanoo.

"Me vain odotamme kohtaloamme", hänen vaimonsa Suhir vahvistaa.

"Lähteneistä 70 prosenttia on rikkaita. Loput saivat kaavittua varat kokoon myymällä omaisuutensa tai uhraamalla säästönsä pelastaakseen perheensä hengen", työtön kauppias Abaid Nasir puhelee.

Aina kyse ei ole pelkästään rahasta. "Perheeni asuu pienessä kylässä, joka on kyennyt puolustamaan itsenään rikollisia ja jengejä vastaan. Väkemme suojelee meitä militanteilta, jotka eivät pysty muuhun kuin pommittamaan kylää kranaateilla", Ta'ama Aed kertoo.

Tilanne on kuitenkin hankala, sillä asukkaat eivät uskalla poistua Baquban ulkopuolella sijaitsevasta kylästään, hän jatkaa.

Eräät perheet ovat tehneet sopimuksia militanttien ja vastarintaryhmien kanssa saadakseen suojelua.

"Joku militanteista antaa perheelle takuut, ettei sitä vahingoiteta, ja yleensä sana pitää", Mohammed Jabur sanoo.

Irakin valtio ei ylläpidä pakolaisleirejä, mutta huteria ja turvattomia epävirallisia leirejä on noussut eri puolille maata.

Pääteiden vaarallisuus pitää osan irakilaisista paikoillaan. Moni sanoo, ettei liiku muutamaa kilometriä etäämmäs kotoaan.

Baqubalainen Ahmed Salih kertoo, ettei uskaltanut toteuttaa lähtöaikeitaan, koska pyssyjoukot vartioivat rajalle vieviä teitä.

Lisäksi Syyria sulki lokakuun alussa rajansa muilta kuin kauppiailta ja akateemiselta väeltä. Moni perhe jäi hajalleen kahden puolen rajaa.

Syyrian mukaan kymmenesosa sen asujaimistosta on nyt irakilaisia eikä enempää kyetä ottamaan vastaan.

Yhdysvallat on myöntänyt irakilaisille alle kaksi tuhatta viisumia vuonna 2003 alkaneen hyökkäyksensä jälkeen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia