Vesijohtovesi ylellisyyttä Laosissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vesijohtovesi ylellisyyttä Laosissa

Vain 13 prosenttia Laosin 6,3 miljoonasta asukkaasta saa vettä vesijohtoverkosta. Xieng Ngeunin alueen ihmiset
päättivätkin ottaa aloitteen omiin käsiinsä ja ryhtyivät toteuttamaan
maan ensimmäistä alueellista vesi- ja viemäriprojektia yhdessä
valtiollisen Luang Prabangin vesiyhtiön kanssa.

Vain 13 prosenttia Laosin 6,3 miljoonasta asukkaasta saa vettä vesijohtoverkosta.

Xieng Ngeunin alueen ihmiset päättivätkin ottaa aloitteen omiin käsiinsä ja ryhtyivät toteuttamaan maan ensimmäistä alueellista vesi- ja viemäriprojektia yhdessä valtiollisen Luang Prabangin vesiyhtiön kanssa.

Projekti alkoi käytännöllisesti katsoen nollapisteestä. Tällä hetkellä vettä saa 60 prosenttia alueen 11 000 asukkaasta, ja uusi vesi- ja viemäriputkisto ulottuu yhdeksään kylään.

Xieng Ngeunin alue sijaitsee 25 kilometriä Unescon suojelemasta temppelikaupunki Luang Prabangista etelään. Luang Prabang on yksi Laosin kuuluisimmista turistinähtävyyksistä.

Vesi- ja viemäriprojektin on määrä loppua vuonna 2012, jolloin kaikki alueen 16 kylää saavat vihdoin puhdasta vettä.

 

YK:n tuella tauteja vastaan

YK:n asuinyhdyskuntaohjelma Habitat tuki hanketta 250 000 dollarilla, vajaalla 200 000 eurolla.

"Projekti tuli hyvin edulliseksi Habitatin tuen ja paikallisten työpanoksen takia. Meidän ei tarvinnut maksaa paljon kaivamiseen tarvittavista laitteista", sanoo Luang Prabangin vesiyhtiön johtaja Somphone Chanthalideth.

Vesi- ja saniteettiolojen parantuminen näkyy myös terveystilastoissa: ripuli ja muut likaisen veden aiheuttamat sairaudet ovat vähentyneet alueella.

Monet uskovat niinkin, että paikallisten mukanaolo teki projektista vähemmän haavoittuvan suhteessa korruptioon.

63-vuotias maanviljelijä Keum Sirikoun kaivoi vapaaehtoisena uusia putkia maahan.

"Koska todella halusimme tänne vettä, tulimme mieheni kanssa kaivamaan. Se oli meille vain viikon työ ja olemme enemmän kuin tyytyväisiä lopputulokseen", kertoo Keum Sirikoun.

 

Paikallisilta säästyy myös aikaa

Aikaisemmin kyläläisiltä kului tuntitolkulla aikaa veden noutamiseen, sanoo tekninen asiantuntija Avi Sarkar Kaakkois-Aasian Habitatista.

"Xieng Ngeunissa ei ollut minkäänlaista vesi- ja viemäripalvelua aiemmin. Vanhat yritelmät eivät olleet toimineet ja ne oli hylätty".

Myös alueen yritystoiminta on virkistynyt vesijohtoverkon ansioista. "Täällä on nyt juomavettä ja jääpaloja tuottavat tehtaat, uusia kauppoja, ravintoloita ja majoituspalveluja."

LAOSIN FAKTAT

- Valtio Kaakkois-Aasiassa

- Asukkaita 6,3 miljoonaa

- Alle 2 dollarilla päivässä eläviä 76,8 %

- Yli 15-vuotiaita lukutaidottomia 27,3 %

- Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 133/182

(LÄHDE YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia