Vesi- ja sanitaatiotyö tuloksellista Etiopiassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vesi- ja sanitaatiotyö tuloksellista Etiopiassa

Koulujen vesi- ja sanitaatiokerhot edistävät tietoisuutta puhtaan veden ja hyvän hygienian merkityksestä Etiopiassa.

Etiopiassa yli 80 prosenttia väestöstä asuu maaseudulla, missä puhdas vesi ja kunnollinen sanitaatio eivät ole itsestäänselvyyksiä. Kehitystä parempaan on kuitenkin tapahtunut. Nyt hieman alle puolella maan väestöstä on mahdollisuus käyttää puhdasta vettä, kun vuonna 2000 puhdasta vettä oli vain noin 28 prosentilla.

Harmukayle Haji Mumin koulun vesi- ja sanitaatiotilanne koheni hiljattain, kun alueen vesilaitos rakensi UNICEFin tuella kouluun kahdeksan uutta vesipistettä sekä tytöille ja pojille omat vessat. Kunnostus on osa UNICEFin Schools for Africa -ohjelmaa. Uusia vessoja käyttää nyt koulun 288 oppilaan lisäksi myös koulun henkilökunta.

Samalla kouluun on perustettu vesi- ja sanitaatiokerho, jonka tarkoituksena on edistää oikeanlaisia vesi- ja vessakäytäntöjä. Oppilaiden kautta tietoisuus puhtaan veden ja kunnollisen sanitaation tärkeydestä leviää edelleen myös koteihin.

Puhtaan veden sekä kunnollisen sanitaation ja hygienian merkitys on elintärkeä kysymys Etiopiassa, jossa suuri osa alle 5-vuotiaiden kuolemista aiheutuvat ripulitaudeista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia