Uusi raja jakaa perheitä Sudanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uusi raja jakaa perheitä Sudanissa

Uusi valtakunnanraja voi tietää hankaluuksia pohjoiseen muuttaneille eteläsudanilaisille.

Etelä-Sudan riemuitsee tuoreesta itsenäisyydestään, mutta pohjoiseen muuttaneille eteläsudanilaisille uusi valtakunnanraja tietää hankaluuksia.

Sekä islamilainen Sudan että heimouskontojen ja kristinuskon harjoittajien asuttama Etelä-Sudan pohdiskelevat, minkälaiset uudet vaateet ne nyt asettavat kansalaisuudelle.

Sudanissa elää monia taustaltaan eteläsudanilaisia, jotka ovat asuneet koko elämänsä pohjoisessa. Sudanin hallitus on antanut ymmärtää että eteläsudanilaiset voivat menettää Sudanin kansalaisuuden, jolloin heistä tulisi ulkomaalaisia. Moni perhe voi joutua palaamaan takaisin etelään.

Etelä-Sudanin viestintäministeri Barnaba Marial Benjamin sen sijaan on ilmoittanut, että Etelä-Sudan voi myöntää maassa asuville pohjoissudanilaisille kansalaisuuden, jos nämä sitä myöhemmin selviävien protokollien mukaan hakevat.

Etelä-Sudanin naisjärjestön johtaja Lillian Rizik vetoaa Sudanien johtajiin, että kummatkin maat takaisivat ihmisille täydet kansalaisoikeudet riippumatta siitä, onko heidän taustansa etelässä tai pohjoisessa.

"Moniin naisiin jako vaikuttaa vahvasti. Mitä tapahtuu eteläsudanilaisille naisille, jotka ovat naineet pohjoissudanilaisen miehen? Entäpä lapset, joiden vanhemmat ovat rajan eri puolilta", Rizik kysyy.

Sudanien jako vie pohjoista entistä uskonnollisempaan suuntaan. Ei-islamilainen etelä on nyt itsenäinen, ja pohjoisen pitää sorvata uusi perustuslaki. Sudanin presidentti Omar Al-Bashir sanoi kesäkuussa, että uusi perustuslaki perustuu islamilaiseen lakiin eikä kulttuuriselle tai uskonnolliselle moninaisuudelle ole siinä sijaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia