UNICEF: tyttöjen ympärileikkaukset historiaan yhteisöjen tuella | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

UNICEF: tyttöjen ympärileikkaukset historiaan yhteisöjen tuella

Tyttöjen ympärileikkauksesta luopuminen edellyttää kulttuurista muutosta, mutta nopeaa oikotietä muutokseen ei ole, todetaan UNICEFin eilen julkaisemassa raportissa, joka kertoo naisten ympärileikkauksen lopettamiseksi tehdystä työstä viidessä Afrikan maassa.

Tyttöjen ympärileikkauksesta luopuminen edellyttää kulttuurista muutosta, UNICEFin uusi raportti osoittaa. Tyttöjen sukupuolielinten silpomisen taustalla on lukuisia erilaisia sosiaalisia tekijöitä, jotka on otettava huomioon muutoksen aikaansaamisessa.Nopeata keinoa muutokseen ei ole olemassa, raportissa todetaan.

”Mutta kehitystä oikeaan suuntaan on nähtävissä ja meidän täytyy hyödyntää oppimaamme”, sanoo UNICEFin tutkimustoimiston Innocentin johtaja Gordon Alexander. Esimerkiksi Egyptissä tyttöjen ympärileikkauksen hyväksyvien naimattomien naisten osuus on pudonnut 82 prosentista 63 prosenttiin vuosien 1995 ja 2008 välillä.

Raportissa tähdennetään, että tärkeä saada uskonnolliset johtajat, kyläpäälliköt, naisten liikkeet, vanhemmat ja koulut aktiivisesti mukaan toimimaan käytännön lopettamisen puolesta.Lainmuutoksilla ja mediakampanjoilla sekä terveys- ja koulutusohjelmiin panostamisella voidaan tukea paikallistasolla tehtävää työtä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia