Tutkimus: Miehitys aiheuttaa Palestiinalle isot menetykset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Miehitys aiheuttaa Palestiinalle isot menetykset

Miehittämättömänä palestiinalaisalueiden talous voisi olla jopa kaksinkertainen, kertoo tuore tutkimus.

Palestiinalaisalueiden talous voisi olla yli kaksinkertainen ilman miehitystä, kertoo global.finland.fi.

Israelin miehityksestä johtuvat kustannukset ja menetykset Palestiinalaisalueille olivat viime vuonna noin 6,9 miljardia dollaria, eli noin 85 prosenttia Palestiinan bruttokansantuotteesta.

Laskelmat selviävät palestiinalaishallinnon talousministeriön sekä palestiinalaisen ARIJ-instituutin julkaisemasta tutkimusraportista, joka arvioi miehityksen taloudellisia kustannuksia.

Israelin ylläpitämän Gazan saarron taloudelliset vaikutukset ovat arviolta 1,9 miljardia dollaria vuodessa. Eniten vaikuttaa pommituksissa tuhottu infrastruktuuri, menetetty kauppa, rajallisen sähköntuotannon vaikutus teolliseen tuotantoon sekä rajoitettu pääsy kalastusvesille.

Lähes puolet miehityksen aiheuttamista laskennallisista menetyksistä aiheutuu Länsirannan rajoitetusta pääsystä alueen veteen ja muihin Israelin hallinnoimiin luonnonvaroihin. Oslon sopimuksen myötä Israel hallinnoi lähes kaikkia Palestiinan vesivarantoja.

Palestiinalaishallinto menettää myös runsaasti potentiaalisia verotuloja miehityksen rajoitusten myötä. Myös se, että juutalaiset siirtokuntalaiset tuhoavat alueella niin kutsutuissa "hintalappuiskuissa" oliivi- ja hedelmäpuita, aiheuttaa raportin mukaan noin 138 miljoonan tappiot vuodessa.

Tutkimus tukee osaltaan kuvaa haavoittuvaisesta taloudesta, joka linkittyy vahvasti rauhanponnisteluihin, sivustolla kirjoitetaan.

Kansainväliset rahoituslaitokset ovat varoittaneet, että palestiinalaistalous tulee taantumaan merkittävästi, ellei poliittisella rintamalla edistytä ja esimerkiksi kulkurajoitteiden hellittämistä jatketa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia