Tutkimus: Biodiversiteetti on kavennut myös suojelualueilla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Biodiversiteetti on kavennut myös suojelualueilla

Trooppisia suojelualueiden haasteet kaipaavat parempaa huomiota, sanovat tutkijat.

Eläin- ja kasvilajien säilyminen ei ole itsestään selvää suojelualueillakaan, todetaan uudessa tutkimuksessa.

Trooppisia suojelualueita uhkaavat muun muassa laittomat hakkuut, salametsästys ja puistoa ympäröivien metsien käsittely. Huonoiten suojelualueilla olivat tutkimuksen mukaan pärjänneet lepakot, sammakkoeläimet, liskot, suuret nisäkkäät ja vanhat puut.

Tutkimusta johtaneen professori William Laurancen mukaan noin puolet tutkimuksessa arvioiduista suojelualueista kamppailee säilyttääkseen lajistonsa.

Tutkimukseen haastateltiin yli kahtasataa trooppisissa metsissä työskentelevää biologia ja ympäristötieteilijää, ja se kattoi 60 suojelualuetta 36 maasta. Haastatteluissa kartoitettiin muun muassa miten alueiden kasvillisuus ja eläimistö olivat muuttuneet viimeisien vuosikymmenien aikana.

Tutkimuksen suositukset suojelualueiden parempaan hoitoon olivat tuttuja: poliittisen ja taloudellisen tahdon lisääminen kestävään kehitykseen sekä paikallisten ihmisten huomioon ottaminen suojelutyössä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia