Turkkilaisille viranomaisille harvinaisia tuomioita taposta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Turkkilaisille viranomaisille harvinaisia tuomioita taposta

69 poliisia, vartijaa ja sotilasta sai tuomion osallisuudestaan kuolemaan johtaneeseen kidutukseen.

Kaksi vartijaa ja vankilan johtaja on tuomittu elinkautisiin rangaistuksiin Turkissa vuonna 2008 mielenosoituksessa pidätetyn toimittaja Engin Çeberin kuolemaan johtaneesta kidutuksesta. Muiden yli 60 kiduttamiseen osallistuneen virkamiehen tuomiot vaihtelivat viidestä kuukaudesta reiluun 12 vuoteen.

"Julkisia virkamiehiä tuodaan harvoin oikeuteen kidutuksesta ja väkivallasta Turkissa, joten tämä on todella merkittävä virstanpylväs", sanoo Amnesty Internationalin Euroopan ja Keski-Aasian ohjelmajohtaja John Dalhuisen.

Oikeutta asiasta käytiin jo toista kertaa ja monet tuomiot muuttuivat käsittelyssä. Myös vankilan lääkäri sai yli kolme vuotta vankeutta asiakirjojen vääristelystä.

Kidutukseen menehtyneen perheen uskotaan vielä valittavan tuomiosta, sillä heidän mukaansa kaikkia asianosaisia ei edelleenkään ole tuomittu.

"Emme ole pyrkineet hakemaan oikeutta vain Enginille, vaan olemme kampanjoineet ja puhuneet sen puolesta, että vankeudesta tapahtuneille kuolemille saataisiin loppu", uhrin sisko Şerife Çeber sanoi Amnestylle.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia