Tšetšenian väkivalta vähentynyt, ihmisoikeusloukkaukset eivät | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tšetšenian väkivalta vähentynyt, ihmisoikeusloukkaukset eivät

Tšetšenian presidentti isännöi Hollywood-julkkiksia samaan aikaan, kun ihmisoikeusaktivistit pakenevat henkensä edestä.

Väkivaltaisuudet ovat Tšetšeniassa viime vuosina vähentyneet. Monet ihmisoikeusloukkauksia tutkivat aktivistit ovat kuitenkin viime vuosina paenneet, kirjoittaa Anu Harju Fifissä.

Venäjällä tutkitaan edelleen viisi vuotta sitten murhatun Tšetšenian ihmisoikeusloukkauksista raportoineen toimittaja Anna Politkovskajan murhaa.

Vaikka pidätyksiä on vuosien varrella tehty useita, Harjun mukaan moni Venäjällä huokaisi helpotuksesta, kun Politkovskaja kuoli. Hänen murhansa ajateltiin tukkivan monen muunkin samoja aiheita tukkivan suun.

Niinpä monet venäläiset, etenkin Tšetšeniassa toimivat ja tasavallan asioita tarkkailevat ihmisoikeusaktivistit, toimittajat ja lakimiehet ovat paenneet viiden viime vuoden aikana Venäjältä. Heitä on uhkailtu, kidutettu ja tapettu.

Myös Harjun haastatteleman tšetšeenilakimiehen Muradin mukaan ihmisoikeustilanne on huono, vaikka itsemurhaiskut ovatkin käyneet harvinaisemmiksi.

"Vaara joutua mielivaltaisesti pidätetyksi, siepatuksi, kidutetuksi tai jopa tapetuksi on edelleen hyvin suuri. Tarvitsee vain vaikka ohimennen sanoa jotain poikkipuolista Kadyrovista tai hänen hallinnostaan", Murad kertoo.

Julkkikset synttäreillä

Murad on huolissaan myös tasavallan poliittisesta tilanteesta.

"Työttömyysluku on korkea, lähteestä riippuen 60–80 prosenttia. Meillä ei ole sananvapautta, eikä kansalaisilla ole todellista mahdollisuutta päästä vaikuttamaan asioihin vaaleilla. Ihmisoikeusloukkaukset – mukaan lukien katoamiset ja poliittisesti motivoidut murhat, joihin syyllistyy nimenomaan Kadyrovin hallinto – ovat hyvin yleisiä."

Muradin mukaan Tšetšenian presidentin Ramzan Kadyrovin klaanilla on hallinnassaan kaikki merkittävät talouden alat, ja tavallisen ihmisen on mahdotonta ylläpitää riippumatonta yritystä. Ministerit ja muut virkamiehet joutuvat maksamaan presidentille lahjuksia.

Muuta maailmaa tilanne ei tunnu kiinnostavan. Kun Kadyrov täytti 35 vuotta lokakuun alussa, muun muassa Hollywood-näyttelijät Hilary Swank ja Jean-Claude van Damme olivat mukana.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia