Trump törmäyskurssilla YK:n kanssa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Trump törmäyskurssilla YK:n kanssa

Yhdysvallat on YK:n tärkeä rahoittaja mutta Trumpin kausi voi muuttaa asioita. Tulevan presidentin tyly asenne YK:hon voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan.

Donald Trump. (Kuva: Michael Vadon / CC BY 2.0)

(IPS) -- Yhdysvalloilla on ollut viha-rakkaussuhde YK:n kanssa siitä asti kun maailmanjärjestön päämaja valmistui New Yorkiin 1952. Donald Trumpin tyly asenne YK:hon voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan.

Muutenkin YK:ta vähätellyt Trump suivaantui joulukuussa siitä, että hänen maansa pidättäytyi äänestämästä turvallisuusneuvostossa Israelin tuomitsevaa päätöslauselmaa vastaan. Trump vakuutti, että asiat muuttuvat YK:ssa, kunhan hänen presidenttikautensa alkaa 20. tammikuuta.

Republikaaninen senaattori Lindsey Graham ilmoitti heti ryhtyvänsä keräämän tukea Yhdysvaltain YK-maksujen lakkauttamiselle tai vähentämiselle.

Suurin maksaja

Yhdysvallat on YK:n suurin yksittäinen rahoittaja, joka maksaa 22 prosenttia järjestön kaksivuotisen perusbudjetin kuluista. Seuraavaksi suurimmat maksuosuudet ovat Japanilla (9,7), Kiinalla (7,9), Saksalla (6,7) ja Ranskalla (4,8 prosenttia).

YK:n budjetti kaudelle 2016–2017 on noin 4,9 miljardia euroa. Luvusta puuttuvat rauhanturvatoiminta ja vapaaehtoiset maksut YK:n rahastoille ja ohjelmille.

Yhdysvallat on 1980-luvulta lähtien uhkaillut lopettaa YK:n rahoittamisen, muistuttaa tilannetta läheltä seurannut Global Policy Forumin entinen johtaja Jim Paul.

"Uhka toimii vain, jos se onnistuu säikyttämään YK-virkailijat tai jäsenmaat toimimaan uhkailijan tahdon mukaan", hän jatkaa.

Paulin mielestä saattaisi olla hyväkin, että Yhdysvaltain maksuosuus vähenisi eikä YK olisi siitä enää yhtä riippuvainen. Ruotsin pääministeri Olof Palme ehdotti jo vuosikymmeniä sitten, ettei minkään maan maksuosuus saisi nousta yli kymmeneen prosenttiin YK:n budjetista. YK:n jäsenvaltioita on nykyisin 193.

New York hyötyy

Yhdysvallat ei ole enää maailman ainoa rahamahti. "YK:n taloudellinen uhkailu vain heikentää Yhdysvaltain asemaa maailmanjärjestössä ja koko maailmassa", Sri Lankan YK-edustajana ja järjestön sopimusosaston johtajana toiminut Palitha Kohonna arvioi.

New Yorkin pormestarinviraston tuore raportti kertoo, että YK tuo kaupungin talouteen yli kolme miljardia euroa vuodessa. YK-yhteisön suoraan työllistämät 15 890 henkeä luovat newyorkilaisille lisäksi 7 940 työpaikkaa.

Päinvastoin kuin edeltäjänsä, New Yorkin nykyinen pormestari Bill de Blasio on vahva YK:n kannattaja.

"New York City ei ole vain talouden ja kulttuurin pääkaupunki vaan myös diplomatian. Olemme ylpeitä asemastamme YK:n päämajan ja maailman suurimman diplomaattiyhteisön isäntäkaupunkina", de Blasio sanoi raportin julkistamistilaisuudessa.

Lisää uusi kommentti