Tautien leviäminen uhkana Intian tulvien hellittäessä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tautien leviäminen uhkana Intian tulvien hellittäessä

Syyskuussa alkaneet Mahanadijoen tulvat ovat laskemassa, mutta tautien leviämistä pelätään erityisesti lasten keskuudessa.

Syyskuussa alkaneet Mahanadijoen tulvat ovat koskettaneet Orissan osavaltiossa yhteensä viittä miljoonaa ihmistä, joista noin kolmannes on lapsia. Vähintään 79 ihmisen raportoidaan kuolleen ja yli 170 000 ihmistä on jouduttu evakuoimaan, Pelastakaa Lapset kirjoittaa.

Edelleen yli 3500 kylää on veden vallassa tai saarrettuna, vaikka tulvavesi on alkanut laskea. Maanviljelysmaita on tuhoutunut ja ihmiset ovat menettäneet kotinsa ja karjansa.

Tulvien laskiessa pelätään myös tautien, kuten ripulin, malarian ja denguekuumeen, leviämistä. "Erityisessä vaarassa ovat lapset, joista monet kärsivät aliravitsemuksesta" Pelastakaa Lapset toteaa.

Monet lapset eivät myöskään pääse kouluun, koska rakennukset ovat tuhoutuneet tai koulut toimivat tulvia paenneiden ihmisten ja eläinten suojina. Pelastakaa Lapset korostaa lasten koulussa pitämisen tärkeyttä, koska se on yksi keino estää lasten joutuminen ihmiskaupan uhreiksi, mikä lisääntyy katastrofeissa.

Intian Pelastakaa Lasten tavoitteena on auttaa yhteensä 25 000 lasta jakamalla perheille ruokaa, kotitaloustarvikkeita, hygieniapakkauksia ja vettä. Lapsille järjestetään tilapäisiä oppimiskeskuksia ja lapsiystävällisiä tiloja.

Suomen Pelastakaa Lapset tukee intialaista sisarjärjestöään Lasten hätäapurahastostaan 20 000 eurolla. Vuonna 2008 samaa aluetta avustettiin tulvien jälkeen. Tuolloin suomalaisten tuella muun muassa rakennettiin yhdeksän varhaiskasvatuskeskusta Cuttackin alueelle.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia