Tansania rajoittaa maiden kahmintaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tansania rajoittaa maiden kahmintaa

Kiistoja puhkeaa päivittäin suursijoittajien ja pienviljelijöiden välillä, kirjoittaa Orton Kiishweko.

Ulko- ja kotimaiset sijoittajat voivat vuoden alusta lukien vuokrata Tansaniasta vain rajoitetusti maata. Riisiviljelmän katto on 5 000 hehtaaria, sokeriruo'olle saa tuplasti peltoa, jos käyttää varret energiantuotantoon.

Tansanian hallitus haluaa kumota väitteet maita kahmivista sijoittajista, jotka häätävät pienviljelijät ja kylät tieltään, pääministerinviraston pysyvä sihteeri Peniel Lyimo selittää.

Tansania on vuodesta 2010 houkutellut koti- ja ulkomaisia yrityksiä sijoittamaan viljelykasveihin, kuten sokeriruokoon, maissiin, riisiin ja maniokkiin.

Paikallinen maaoikeuksiin keskittyvä kansalaisjärjestö Larrri ja yhdysvaltalainen Oakland Institute ovat kuitenkin kehottaneet Tansaniaa tarkistamaan linjaansa.

Viisi riitaa päivässä

"Kymmenientuhansien hehtaarien antaminen suursijoittajille vahingoitti pienviljelijöitä", Larrrin johtaja Yefred Myenzi sanoo. Hänen mukaansa maata on jaettu jo 80 000 hehtaaria.

"Tietoomme tuli vuonna 2011 kaikkiaan 1 825 maakiistaa, ja yli puolessa niistä köyhillä kyläläisillä on vastassaan mahtavat sijoittajat. Riitoja puhkeaa keskimäärin viisi päivässä, ja kolmessa on sijoittajia osallisina", Myenzi kertoo.

Tansanian maatalousministeriön mukaan pienviljelijät tuottavat yli 90 prosenttia ruoasta.

Tansaniassa on viljelykelpoista maata 44 miljoonaa hehtaaria. Kauden 2002/2003 otantatutkimuksen mukaan siitä oli käytössä vain 9,1 miljoonaa hehtaaria.

"Tansaniassa hyvin harvat ovat omistaneet suuria maa-alueita, mutta nyt peltoja kahmivat sekä koti- että ulkomaiset porhot", Myenzi sanoo.

Metsästystä ja energiaa

Loliondo Pohjois-Tansaniassa tunnetaan runsaista villieläinkannoistaan. Iso osa alueesta on luovutettu kansainväliseen metsästyskäyttöön, ja se on ajanut asukkaita evakkoon, vaikka hallitus kiistää asian.

Oakland Instituten raportin mukaan yhdysvaltalaisen Agrisol Energy -yhtiön laajat maanhankinnat Tansaniassa uhkaavat häätää yli 160 000 Burundin pakolaista. He ovat olleet Tansaniassa vuodesta 1972, moni on saanut kansalaisuuden ja valtaosa elää kotitarveviljelyllä.

Raportin mukaan Agrisol olisi sopinut kaikkiaan yli 300 000 hehtaarin vuokraamisesta alle eurolla hehtaari.

Lakeja muutettu tiuhaan

Tansaniassa on 42 miljoonaa asukasta ja 12 000 kylää, mutta vain 0,02 prosentilla asukkaista on paperit maanomistuksestaan.

Laillisuus- ja ihmisoikeuskeskuksen asianajaja Harold Sungusia sanoo, että 1970- ja 1980-luvulla Tansanian lait ja valtio suojelivat pientiloja. "Vuoden 2001 jälkeen maalakeja on muutettu kahdeksan kertaa. Kenen eduksi?" hän kysyy.

"Maat luovutetaan sijoittajille huolellisen harkinnan jälkeen", Rufijin jokialtaan kehitysviraston johtaja Aloyce Masanja kuitenkin vakuuttaa.

Hän uskoo, että yksityinen sektori voi olla hyödyksi maatalouden kehityksessä, koska sillä on vahvat yhteydet talouden muihin alueisiin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia