Svengaa kuin erämaan gaselli | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Svengaa kuin erämaan gaselli

Maassa, jossa harva lukee lehtiä tai surffaa netissä, musiikki välittää tietoa. Mali on paimentolaisten ja muusikoiden maa, ja keskiviikkona Helsingissä esiintyvät lauluntekijät Habib Koite ja Afel Boceum yrittävät parhaansa mukaan kantaa soittajan vastuun.

Boceum tulkitsee Malin paimentolaisten, kalastajien ja maanviljelijöitten kulttuuria musiikissaan. Sanoituksen käsittelevät esimerkiksi ahneutta ja järjestettyjen avioliittojen ongelmia. Maassa on vielä säilynyt laki kahden vaimon pidosta.

Koite puolestaan toimii UNICEFin Malin hyväntahdon lähettiläänä.

"Haluan sanoa nuorille malilaisille: älkää menettäkö toivoanne. Luovuus ja mielikuvitus ovat yhtä tärkeitä kuin raha", hän sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia