Suur-Mekongin alueen tieverkosto valmistuu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suur-Mekongin alueen tieverkosto valmistuu

Mekongjoen rantavaltioita toisiinsa ja Intiaan asti yhdistävien uusien väylien, kuten Trans-Aasian valtatien, toivotaan vetävän alueelle sijoittajia ja matkailijoita.

Mekongjoen rantavaltioita toisiinsa ja Intiaan asti yhdistävien uusien väylien, kuten Trans-Aasian valtatien, toivotaan vetävän alueelle sijoittajia ja matkailijoita.

Suur-Mekongin alueella on määrä olla parin vuoden kuluttua valmiina verkosto, joka käsittää talouskäytäviksi kutsutut itä-länsi- ja pohjoinen-etelä- suuntaiset väylät sekä erillisen eteläisen valtatien.

Ne yhdistävät Vietnamin eri osat Laosiin, Kambodžaan, Thaimaahan ja Burmaan. Itä-länsi-käytävälle tulee mittaa 1 500 kilometriä, ja se ulottuu Danangin satamakaupungista Vietnamin keskiosissa Andamaanien merelle Burmassa.

Hankkeita tukeva Aasian kehityspankki sanoo valtateiden viestittävän, että Mekongin alue on avoin sijoittajille – itse tiehankkeita myöten. Kolmen käytävän valmistumisen jälkeen reittiä jatketaan Intiaan, pankin Mekongin osastolla työskentelevä Paul Turner kertoo.

Vietnamin kauppa- ja teollisuuskamarin varapuheenjohtaja Hoang Van Dun uskoo, että kun tieverkosto lyhentää välimatkoja, se auttaa samalla kehitystä ja köyhyyden nujertamista alueella.

Intia on jo aloittanut ”katso itään -politiikan”, johon liittyy itäisen Assamin osavaltion pääkaupungin Guwahatin kohentaminen alueelliseksi kaupan keskukseksi. Sen vaikutuspiirissä on myös Kiinan eteläinen Yunnanin maakunta.

Intian kauppavaihto kymmenjäsenisen Kaakkois-Aasian maiden järjestön Aseanin kanssa on nyt noin 20 miljardia euroa vuodessa. Pyrkimyksenä on kaksinkertaistaa se vapaakauppasopimuksella, joka on määrä solmia ensi tammikuussa.

Kun Trans-Aasian valtatie valmistuu, Intia saa suoran yhteyden seitsemään Asean-maahan: Burmaan, Thaimaahan, Kambodžaan, Laosiin, Vietnamiin, Malesiaan ja Singaporeen. Epäsuoria hyötyjä uskotaan koituvan myös meren takana sijaitseville Indonesialle, Filippiineille ja Bruneille.

”Trans-Aasian valtatien kehittäminen merkitsee Intialle valtavan paljon. Intia on innokas elvyttämään alueen vuosisataiset maayhteydet, jotka ovat katkenneet lähimenneisyyden tapahtumien vuoksi”, intialainen diplomaatti Rajiv Sikri sanoo.

Turnerin mukaan tieverkoston itä-länsi-suunnalla on jo saatu valmiiksi Hai Vanin tunneli, joka vie Danangin merisatamaan, samoin kuin Vietnamin ja Laosin välinen yhteys.

Matka Keski-Vietnamissa sijaitsevasta Huesta Laosin Savannakhetiin oli aiemmin vaivalloinen ja vei koko päivän. Turnerin mukaan nykyisin voi syödä aamiaisen Huessa, lounaan Savannakhetissa ja päivällisen Thaimaan Khon Khaenissa.

”Tie on valmistunut muutamassa vuodessa, ja lisäksi sen varrelle on jo tullut paljon uusia investointeja”, hän hehkuttaa.

Turner joutuu myöntämään, että suurten kansainvälisten tiehankkeiden mahdollisiin sosiaalisiin ja ympäristöhaittoihin ei ole varauduttu asianmukaisesti. Valtaväylät voivat hänen mukaansa kiihdyttää nais- ja lapsikauppaa sekä laitonta eläinkauppaa.

Matkailuyrittäjät Vietnamissa, Laosissa ja Thaimaassa ovat jo ryhtyneet hyödyntämään nopeita tieyhteyksiä kaupunkiretkien järjestämiseen. Lehtitietojen mukaan esimerkiksi Vietnamiin tulee nyt 500 kansainvälistä matkailijaa päivässä itä-länsi-väylää pitkin.

Vietnamissa Laosin rajan tuntumassa sijaitsevalle Lao Baon erikoistalousvyöhykkeelle on Turnerin mukaan investoinut jo 60 yritystä muun muassa kaivos- ja metsäalalle. Hän vakuuttaa, että köyhyys on helpottunut itä-länsi-väylän varrella uusien työtilaisuuksien myötä.

Väylän kehittäminen todelliseksi kansainväliseksi talouskäytäväksi vaatii kuitenkin vielä ihmisten ja tavaroiden liikkumisen sääntelyn yksinkertaistamista ja uuden teknologian hyödyntämistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia