SixDegrees on ilmestynyt kaksi vuotta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

SixDegrees on ilmestynyt kaksi vuotta

Ensimmäinen numero englanninkielisestä SixDegrees-lehdestä painettiin kaksi vuotta sitten. Suomesta puuttui tuolloin monikulttuurinen media, joka nostaisi esiin kansainvälisyyden myönteisiä puolia ja vahvuuksia. "Monet eivät uskoneet projektiimme, ja sanoivat suoraan, ettei edes kannata yrittää", kertoo lehden päätoimittaja, myös elokuvistaan ja kirjoistaan tunnettu Alexis Kouros.

Ensimmäinen numero englanninkielisestä SixDegrees-lehdestä painettiin kaksi vuotta sitten. Suomesta puuttui tuolloin monikulttuurinen media, joka nostaisi esiin kansainvälisyyden myönteisiä puolia ja vahvuuksia. ”Monet eivät uskoneet projektiimme, ja sanoivat suoraan, ettei edes kannata yrittää”, kertoo lehden päätoimittaja, myös elokuvistaan ja kirjoistaan tunnettu Alexis Kouros.

Vastaanotto on ollut positiivista ja lehdellä on runsaasti kysyntää: SixDegreesin painos on kolminkertaistunut ja nyt keskipainos on 40 000. Jakelupisteiden määrä on seitsenkertaistunut – lehteä jaetaan tällä hetkellä ilmaiseksi yli 400 pisteessä pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. Viime vuoden elokuusta lähtien SixDegrees on ollut saatavilla myös Tallinnassa.

Lehti on saavuttanut tavoitteensa synnyttää dialogia suomalaisten ja maahanmuuttajien välille: Helsingin yliopiston tekemän lukijatutkimuksen mukaan lukijoita on noin 70 000, joista puolet on suomalaisia ja toinen puoli on Suomessa asuvia ulkomaalaisia yli 50 eri kansallisuudesta. ”Palaute on ollut hyvin rohkaisevaa. Saamme viikottain sähköposteja ja puhelinsoittoja lukijoilta, jotka kiittävät lehteä. Meillä on lukijoita aina New Yorkista Nepaliin!”sanoo Kouros.

Lehti käsittelee kansainvälisiä aiheita, kuitenkin Suomeen liittyen. Lisäksi se tarjoaa kattavan menolistan. Näkökulma on ainutlaatuinen: Suomea ja suomalaisuutta tarkastellaan ulkopuolisin silmin.

SixDegrees on itsenäinen ruohonjuuritason projekti, jota kustannetaan ilmoitustuloilla. Ilmoitusmyynti on kasvanut kahden vuoden ajan tasaisesti. ”Suomessa mainostajat ovat vasta heräämässä maahanmuuttajien ostovoiman merkitykseen, kun taas monissa muissa maissa he ovat arvokasta kohderyhmää”, selvittää kustannuspäällikkö Laura Seppälä.

SixDegrees on Suomen ainoa englanniksi ilmestyvä monikulttuurinen ilmaislehti. Se ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Lehdellä on myös internet-sivut, jossa kävijöitä on kuukausittain yli 7000. Kuluvan vuoden aikana SixDegreesin tavoitteena on kasvattaa painosta 50 000:een.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia