Pohjoisen otsoniaukko rikkoi ennätyksiä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pohjoisen otsoniaukko rikkoi ennätyksiä

Pohjoiseen otsonikerrokseen ilmestyi alkuvuodesta ennätyssuuri aukko, jonka uskotaan liittyvän ilmaston lämpenemiseen.

Otsonikerrokseen Pohjoisnapa-alueen yllä ilmestyi alkuvuodesta odottamaton, kaikki ennätykset rikkova aukko, kertoo Nature-lehti. Hyvin ohuen otsonin alue ylettyi myös Suomen ylle.

Arktisten alueiden otsonikerros kärsii hieman joka talvi, mutta tänä vuonna kato oli huomattavasti aiempaa rajumpaa. Parinkymmenen kilometrin korkeudessa jopa 80 prosenttia otsonikerroksesta tuhoutui.

Tavallisesti otsoniaukko syntyy talvella vain kylmemmällä Etelämantereella, eikä se useimmiten osu asuttujen aluiden ylle. Ohentuma lisää sen alla asuvien ihmisten saamaa UV-säteilyä. Kesäkautena se häviää.

Asiantuntijat väittelevätkin nyt siitä, miksi aukko kasvoi niin suureksi ja tuleeko ilmiö toistumaan, kertoo New Scientist. Nature-lehden julkaisussa syynä pidetään sitä, että stratosfääri pysyi kylmänä useita kuukausia tavallista pidempään, mikä vauhditti otsonin tuhoa.

Vaikka se voi vaikuttaa paradoksaaliselta, tämäkin voi liittyä ilmaston lämpenemiseen, sillä ilmasto lämpenee vain ilmakehän alaosissa. "Ilmastonmuutos lämmittää pintaa mutta viilentää stratosfääriä," selventää Neil Harris Cambridgen yliopistosta.

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC totesi vuonna 2007, että stratosfääri on viilentynyt vuodesta 1979 lähtien. New Scientist perää lisätutkimusta ilmastonmuutoksen osuudesta viilenemiseen ja otsoniaukkojen syntyyn.

Otsonikerrosta tuhoavien CFS-yhdisteiden kielto parantaa otsonikerrosta, mutta vasta kymmenien vuosien päästä, kertoo ilmatieteen laitoksen tutkija Leif Backman.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia