Pilakuvat pilasivat monen bisnekset Pakistanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pilakuvat pilasivat monen bisnekset Pakistanissa

Pakistanissa Afganistanin rajan tuntumassa sijaitsevassa Peshawarissa on hymy hyytynyt kaikilta muilta yrittäjiltä paitsi niiltä, jotka maalaavat länsimaita vastustavia ja islamia puolustavia banderolleja.

Pakistanissa Afganistanin rajan tuntumassa sijaitsevassa Peshawarissa on hymy hyytynyt kaikilta muilta yrittäjiltä paitsi niiltä, jotka maalaavat länsimaita vastustavia ja islamia puolustavia banderolleja.

”Alas Amerikka” ja ”Suremme Muhammed-pilakuvien vuoksi” -tekstit tekevät kauppansa, sillä niistä on tullut yrityksille turvakilpiä ryösteleviä huligaaneja vastaan.

Koraanin lauseisiin on kääritty jälkikäteen myös raunio, jossa amerikkalainen pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken toimi ennen kuin mielenosoittajat ryöstivät sen puhtaaksi ja tuikkasivat tuleen helmikuun puolivälissä. Kahakassa kuoli ainakin kolme ihmistä ja satoja loukkaantui.

Norjalaisen Telenor-puhelinoperaattorin talosta taas poistettiin iskulauseet ennen kuin tuholaiset iskivät. Kaupunkilaisille jaetaan edelleen nimettömiä kehotuksia välttää Telenorin käyttöä.

Peshawarin lääkärit ovat ilmoittaneet boikotoivansa länsimaisia lääkkeitä kiistan vuoksi.

Länsimaisten kohteiden vähäisyys suuntaa raivoa myös kotimaisiin yrityksiin, kuten pankkeihin, jotka edelleen laskevat turvakaihtimensa pienimmästäkin syystä.

”Olemme tähän mennessä maalanneet noin 500 banderollia. Haluamme tehdä lisää, koska uskomme sen miellyttävän Jumalaa ja profeettaa”, Rahim Omar kertoo. Hänen toverinsa Shahid Ali vakuuttaa, että banderollit myydään omakustannushinnalla.

Peshawar on Pakistanin Luoteisen rajamaakunnan pääkaupunki. Islamistit pitävät alueella valtaa, ja siksi Muhammed-pilakuvien vastustus on siellä kiivasta. Eräs imaami esimerkiksi on tarjonnut miljoonan dollarin palkkiota sille, joka surmaa piirrosten tekijän.

”Kun Norja ja Tanska ovat kaukana, mielenosoittajat ovat tuhonneet omaa omaisuuttaan”, sanoo opettaja Abdul Wajid. Hän on erityisen harmissaan siitä, että koulutyö kärsii jupakasta.

”Yliopistoissa mielenosoituksia ovat johtaneet varakanslerit – mikä on aivan käsittämätöntä”, yhdeksäsluokkalainen Gul Ghutai päivittelee.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia