Perun viljelijät vaihtoivat hakkuut metsänsuojeluun | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Perun viljelijät vaihtoivat hakkuut metsänsuojeluun

"Ilman metsää meillä ei ole vettä eikä siten elämääkään", sanoo maanviljelijä Pablo Escudero.

Perulainen maanviljelijä Pablo Escudero nimittää edessä kohoavaa metsäseinämää sateenkutsujaksi. "Olemme ponnistelleet ankarasti voidaksemme jättää tämän perinnön lapsillemme", hän sanoo.

Kyltissä lukee virallinen nimi: Ojos de Aguan tulevaisuuden metsä. 2 400 hehtaarin laajuinen kuivaa trooppista tyyppiä oleva metsä sijaitsee Perun pohjoisosassa San Martínin alueen Picotan maakunnassa. Suomen suurlähetystö on avustanut metsän suojeluhanketta.

Escudero, 50, on vuonna 2006 perustetun Ojos de Aguan tulevaisuusmetsäyhdistyksen puheenjohtaja. Jäseninä on 16 paikallista maanviljelijää, jotka aiemmin tapasivat kaataa metsiä peltojensa tieltä.

Kyse on alueen ensimmäisestä yksityisestä aloitteesta suojella yhteisön metsää. Alussa hanke epäilytti monia, mutta nyt se saa kiitosta ympäristöjärjestöiltä.

Toimilupa heltisi 40 vuodeksi

Metsiensuojelu on ollut Perussa valtion kontolla, mutta laki vuodelta 2000 sallii myös kansalaisyhteiskunnan osallistumisen.

Peru menettää edelleen 150 000 hehtaaria metsää vuodessa Amazonian alueen hakkuiden vuoksi. Suojelun piirissä on kuitenkin jo 994 000 metsähehtaaria.

"Kun tulimme tänne ensi kerran, kohtasimme moottorisahat ja mafian, joka teki meistä valituksen", muistelee Escudero, joka on ollut pariin otteeseen oikeudessa metsänsuojelun vuoksi.

Suojelijat saivat apua Perun ympäristöoikeuden yhdistykseltä ja voittivat jutut. Vuosi sitten metsäyhdistys sai suojelulle toimiluvan 40 vuodeksi.

Perun 25 aluehallintokeskuksesta viidellä on oikeus myöntää metsänsuojelulupia, ja San Martín käytti sitä ensimmäisenä.

Toimintaa monella rintamalla

"Olemme turvautuneet moniin keinoihin metsän suojelemiseksi: tehneet ilmoituksen maarekisteriin, asettaneet rajapyykkejä, muodostaneet huoltoryhmiä. Lisäksi olemme selittäneet ihmisille, että ilman metsää meillä ei ole vettä eikä siten elämääkään", Escudero listaa.

Espanjan ilmaus ojo de agua (veden silmä) tarkoittaa pientä luonnonlähdettä. Niitä on lukuisia ylhäällä metsässä, jossa muut vesilähteet niukkenevat.

Seudun luonto on erittäin monimuotoinen, ja metsäyhdistys rakentaa parhaillaan vierastaloa ja auditoriota tutkijoita ja muita kävijöitä varten.

Escuderon mukaan suojeluhanke on saanut tukea paikallisilta viranomaisilta ja järjestöiltä. Lisäksi Suomen suurlähetystö antoi viime vuonna 20 000 euroa uuden kuorma-auton hankintaan.

Ryhmä päätti kuitenkin ostaa auton käytettynä, jolloin rahaa jäi myös sadan kilon painoisten rajapyykkien ja välttämättömien matkapuhelinten sekä tietokoneen hankintaan.

Peru

* Rannikkovaltio Etelä-Amerikassa

* Asukkaita 30 miljoonaa

* Alle 1,25 dollarilla päivässä eläviä 7,7 %

* Yli 15-vuotiaista lukutaidottomia 10,4 %

* Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 63/169

(Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia