Paperittomien terveyspalvelut kuntoon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Paperittomien terveyspalvelut kuntoon

Aloite paperittomien siirtolaisten terveydenhuollon turvaamisesta etenee Pohjoismaissa.

Aloite paperittomien siirtolaisten terveydenhuollon turvaamisesta etenee Pohjoismaissa, Pro-tukipiste tiedottaa.

Pohjoismaiden poliittisten nuorisojärjestöjen yhteistyöfoorumi Nuorten Pohjoismaiden neuvosto hyväksyi viime lokakuussa aloitteen paperittomien oikeudesta sairauden- ja terveydenhoitoon. Aloite on viety Pohjoismaiden neuvoston valiokuntakäsittelyyn, ja sitä esitetään vietäväksi eteenpäin kansallisissa parlamenteissa.

Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson kertoo Kansan Uutisissa, että aloitetta tukivat myös liberaalit oikeistoryhmät, ja sitä vastustivat vain perussuomalaisten ja ruotsidemokraattien edustajat.

Pohjoismaissa on tehty myös muita aloitteita paperittomien aseman parantamiseksi. Ruotsissa runsaat 40 järjestöä on laatinut aloitteen turvapaikanhakijoiden ja paperittomien siirtolaisten yhtäläisestä oikeudesta terveyspalveluihin, ja Norjassa ryhmä kunnallispoliitikkoja on vaatinut helpotuksia paperittomien asemaan.

Suomessa olevien paperittomien tarkkaa määrää ei tiedetä, vaan arviot vaihtelevat muutamista tuhansista kymmeneen tuhanteen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia