Paperittomien siirtolaisten suojelu Meksikossa ei edisty | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Paperittomien siirtolaisten suojelu Meksikossa ei edisty

Meksikon läpi kulkevat siirtolaiset ovat edelleen vaarassa joutua sieppausten ja murhien uhriksi, sanoo Amnesty..

Meksikon hallituksen siirtolaisia koskeva strategia ei ole pystynyt estämään keskiamerikkalaisten siirtolaisten sieppauksia, arvioi Amnesty International.

Elokuussa 2010 julkaistu strategia lupasi perusteellisen korjauksen hallituksen tapaan hoitaa paperittomiin siirtolaisiin kohdistuvaa sieppausten ja tappojen aaltoa.

Strategiassa hallitus sitoutui varmistamaan liittovaltion, osavaltion ja kuntien viranomaisten toimien tehokaan koordinoinnin sieppausten estämiseksi, tutkimiseksi, syyllisten saamiseksi vastuuseen ja uhrien auttamiseksi.

”Vaikka Meksikon hallitus väittää hoitavansa asiaa, ei ole näyttöä siitä, että laajalti julkistetun suunnitelman toimeenpanolla olisi ollut mitään vaikutusta”, sanoo Amnestyn Meksiko-tutkija Rupert Knox.

Knox vaatii, että Meksikon hallitus antaa selvityksen strategian vaikutuksista ja tiedottaa avoimesti siirtolaisten sieppauksiin kohdistuneiden ihmisoikeusloukkausten tutkinnasta.

Järjestö on dokumentoinut kymmeniä tapauksia, joissa Meksikon läpi matkustavia keskiamerikkalaisia siirtolaisia on siepattu, kidutettu, raiskattu tai kadonnut.

Meksikon kansallisen ihmisoikeuskomission lukujen mukaan maassa siepattiin 11 000 paperitonta siirtolaista kuuden kuukauden aikana vuonna 2010.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia