Palestiina tutuksi ennätysten avulla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Palestiina tutuksi ennätysten avulla

Palestiinalainen ravintolanomistaja Nasser
Abdulhadi kampanjoi Israelin miehitystä vastaan poikkeuksellisella
tavalla - tyrkyttämällä ruokiaan Guinnessin ennätysten kirjaan.

Palestiinalainen ravintolanomistaja Nasser Abdulhadi kampanjoi Israelin miehitystä vastaan poikkeuksellisella tavalla - tyrkyttämällä ruokiaan Guinnessin ennätysten kirjaan.

Nasserin kampanja alkoi, kun hän kuuli ystävänsä kokemuksista Israelin kansallisen lentoyhtiön El Alin lennolla. Asiakkaille oli tarjottu vahvasti maustettua kanavoileipää mosakhenia Israelin kansallisruokana.

"Sitä lausuntoa oli vaikea niellä. Kaikki tietävät että mosakhen on palestiinalaista ruokaa. Sama lentoyhtiö on aiemmin esittänyt vastaavan valheen myös kikhernetahna hummuksesta ja paistetuista kikhernepyöryköistä falafeleista", Nasser sanoo.

Nasser valmisti ravintolassaan 1 081 kiloa painavan tabouleh-salaatin, ja pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan. Salaatti sisältää persiljaa, korianteria, minttua, sipulia ja bulgur-vehnää.


Ei pelkkää sotaa


Tyytyväisin Nasser on kuitenkin siitä, että voitti ennätysten kirjan tuomariston kanssa käymänsä poliittisen väännön. Tuomaristo olisi halunnut merkitä Nasserin kotimaaksi "miehitetyt palestiinalaisalueet" tai "miehitetty Länsiranta". Vasta puolentoista vuoden kiistelyn jälkeen ennätyssalaatin maaksi kirjattiin Palestiina.

"Tarvitsemme tunnustusta kansakuntana, arkielämän saavutuksiamme on arvostettava. Palestiinalaiset eivät ole pelkästään vastarintaliike, joka taistelee Israelin miehitystä vastaan. Olemme mestarikokkeja, tanssijoita, putkimiehiä, maanviljelijöitä", Nasser sanoo.

Muut palestiinalaiset ovat alkaneet noudattaa Nasserin esimerkkiä. Elokuussa tuhannet lapset yrittävät Gazan uimarannoilla päästä ennätysten kirjaan lennättämällä yhtä aikaa leijoja.

Lokakuussa 10 000 palestiinalaista aikoo tanssia Jerikossa rivitanssi debkaa.

Nasser Abdulhadi ei tyydy vain kokkipuolen ennätyksiin. Vuonna 2009 hän anoi, että Israelin miehitys Palestiinassa luokiteltaisiin maailman pisimmäksi miehitykseksi. Hänelle vastattiin, että Kiinan miehitys Tiibetissä on kestänyt pidempään.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia