Pakistanin kriisi ei ole avannut rahahanoja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pakistanin kriisi ei ole avannut rahahanoja

Maailma on herännyt hitaasti auttamaan Pakistanin tulva-alueita. Esimerkiksi YK:n lastenjärjestö Unicef on saanut kasaan välittömään avustustyöhön tarvitsemastaan summasta vain reilun kolmanneksen. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon on vedonnut kansainväliseen yhteisöön ripeän
avun saamiseksi.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon on vedonnut kansainväliseen yhteisöön ripeän avun saamiseksi tulvien riepottamaan Pakistaniin.

Ban matkusti henkilökohtaisesti Pakistaniin osoittaakseen YK:n tukea luonnonkatastrofin piinaamalle maalle. Hän sanoi tiedotusvälineille, ettei tule koskaan unohtamaan näkemäänsä tuhoa ja kärsimystä ja sen laajuutta.

YK on julistanut tähtäävänsä lähes 460 miljoonan dollarin avustuksien kokoonsaamiseksi. Viime viikolla kuitenkin vasta viidennes summasta oli saatu kasaan. 

Myös YK:n lastenjärjestö UNICEF on saanut kokoon heikosti rahaa. Pelkästään välittömään avustustyöhön tarvitaan 47,3 miljoonaa dollaria, mutta tähän mennessä järjestö on saanut vain 17,3 miljoonaa dollaria.

Lue lisää:

Suomen YK-liitto
Suomen UNICEF

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia