Omarahoitteiset sodat jatkuvat YK:n pakotteista huolimatta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Omarahoitteiset sodat jatkuvat YK:n pakotteista huolimatta

Lähes joka toinen 60 viime vuoden
sisällissodista on käyty luonnonvarojen, kuten timanttien, kullan,
puutavaran, öljyn, maakaasun ja kaakaon, hallinnasta tai ainakin
rahoitettu niiden tuotolla, YK arvioi.

Lähes joka toinen 60 viime vuoden sisällissodista on käyty luonnonvarojen, kuten timanttien, kullan, puutavaran, öljyn, maakaasun ja kaakaon, hallinnasta tai ainakin rahoitettu niiden tuotolla, YK arvioi.

Omarahoitteisiksi luonnehdittuja selkkauksia on koetettu suitsia luonnonvarojen kaupan kieltävillä YK:n pakotepäätöksillä. Niiden toteutus on kuitenkin jäänyt heikoksi ja tehottomaksi, arvioi Global Witness -järjestö tuoreessa raportissaan.

 

Turvaneuvoston päätöksillä ei vaikutusta

Esimerkkinä mainitaan Kongon demokraattinen tasavalta, jonka luonnonvaroista käytäviin sotiin ovat 15 viime vuoden aikana osallistuneet lukuisat valtiot ja aseryhmittymät.

YK:n turvallisuusneuvosto on tehnyt Kongoa koskevia pakotepäätöksiä, mutta neuvoston jäsenvaltiot eivät ole noudattaneet niitä.

Taustalla ovat yleensä kyseisten maiden omat taloudelliset ja poliittiset edut, Global Witnessin alan tutkimusta johtava Mike Davis sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi Britannia on haluton rankaisemaan omia yrityksiään tai ärsyttämään liittolaismaitaan, kuten Ruandaa, joka hyötyy suuresti Kongon laittomasta kaupasta.

Lepsuiluun pakotepäätöksissä vaikuttavat myös turvaneuvoston jäsenten heikko sitoutuminen niihin ja olettamus, ettei kukaan kysele perään, Davis jatkaa.

Kongon tapaus ei ole lajissaan ensimmäinen ja jää tuskin viimeiseksi, järjestö arvioi.

Turvaneuvosto määräsi jo 1990-luvulla pakotteita Kambodzhan punakhmerien hallitsemalle puukaupalle ja Angolan Unita-sissien timanttikaupalle.

Tällä vuosituhannella YK on puuttunut muun muassa Sierra Leonen, Liberian ja Norsunluurannikon selkkauksiin.

Varovaista optimismia

YK laskee, että 20 viime vuoden aikana kolmannes kaikista ja puolet Afrikan rauhanturvaoperaatiosta on liittynyt konflikteihin, joita on rahoitettu luonnonvarojen kaupalla.

Global Witness katsoo, että rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen luotu kansainvälinen järjestelmä toimii heikosti omarahoitteisissa sodissa.

Teoriassa YK:n pakotteet sekä rauhanturvaaminen ja -rakennus näyttävät tehokkailta.

"Tietyillä alueilla tapahtuneesta edistymisestä huolimatta kyse on yleensä sattumanvaraisesta päätöksenteosta ja valtavista puutteista voimavaroissa ja valvonnassa", järjestö suomii.

15-jäseninen turvaneuvosto on myös usein halvaantunut toimintakyvyttömäksi, kun jokin sen viidestä pysyvästä jäsenestä - Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Kiina tai Venäjä - on käyttänyt veto-oikeuttaan. Se on estänyt muun muassa Burmaa, Palestiinaa ja Zimbabwea koskevat päätökset.

Kiina ja Venäjä torpedoivat Burman ja Zimbabwen pakotteet, kun taas länsimaat ovat aina suojelleet Israelia.

Raportti listaa kuitenkin myös tapauksia, joissa kansainväliset pakotteet ovat toimineet tehokkaasti. Niihin kuuluvat Angolan ja Sierra Leonen timanttikaupan ja Liberian puukaupan tyrehdyttäminen.

Davisin mukaan se antaa aihetta "varovaiseen optimismiin", että kansainvälinen painostus tehostuisi myös Kongossa.

Kongosta kännykkään


Kongon demokraattinen tasavalta kuuluu maailman suurimpiin tina- ja kobolttimalmin tuottajiin. Metalleja käytetään kulutuselektroniikan laitteissa.

Kongosta kaivetaan monia muitakin mineraaleja, kuten kultaa, kuparia, timantteja, koltaania.

Kongon aseellista konfliktia ylläpitää lähinnä tinamalmin kaivu itäisessä Kongossa. Malmi kuljetetaan Kenian ja Tansanian satamiin ja laivataan Aasian suurille tinantuottajille, joilta se kulkeutuu juote- tai elektroniikkavalmistajille.

Kongolaista kobolttia löytyy useimpien suurten matkapuhelinvalmistajien kännyköiden akuista.

(Lähde: Kansalaisjärjestöjen MakeITfair -kampanja)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia