Norja poisti verohelpotukset Israelin siirtokuntia tukevilta järjestöiltä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Norja poisti verohelpotukset Israelin siirtokuntia tukevilta järjestöiltä

Maan valtionvarainministeriö ei halua tukea kansainvälisen oikeuden rikkojia.

Norja on päättänyt poistaa Karmel-instituutin sellaisten järjestöjen listalta, joihin lahjoittamalla norjalaisten on mahdollista saada verovähennyksiä, kertoo maan valtiovarainministeriö. Syynä päätökseen oli se, että järjestö tukee taloudellisesti Israelin laittomia siirtokuntia Palestiinassa.

Norjan valtiovarainministeriö sanoo lausunnossaan, että tarkoituksena on varmistaa, etteivät verovähennyksistä hyödy järjestöt, jotka toimivat kansainvälisen lain vastaisesti.

Monet maat, mukaan lukien useat EU:n jäsenvaltiot, ovat harkinneet tämän vuoden aikana kieltävänsä kokonaan tuonnin Palestiinassa olevista Israelin siirtokunnista. Aikaisemmin Etelä-Afrikasta tuli ensimmäinen valtio, joka vaatii siirtokuntatuotteiden merkitsemistä ja vastaavaa käytäntöä on harkittu myös Suomessa.

Norjan uusi päätös verovähennysten kieltämisestä saattaa rohkaista vastaavanlaisen muutokseen myös muissa maissa.

New York Timesin mukaan pelkästään Yhdysvalloissa viime vuosikymmenen aikana jopa yli 200 miljoonaa dollaria arvellaan menneen Israelin siirtokunnille lahjoituksina. Yhdysvaltain hallinto ei ole onnistunut puuttumaan asiaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia