Nepalin maolaisilta odotetaan nyt lupausten täyttämistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nepalin maolaisilta odotetaan nyt lupausten täyttämistä

Vallan vaihtuminen Katmandussa ja Nepalin siirtymä tasavallaksi ei tavallisia nepalilaisia vielä hetkauta. Uusilta vallanpitäjiltä odotetaan nyt toimia heitä äänestäneiden köyhien hyväksi.

Vallan vaihtuminen Katmandussa ja Nepalin siirtymä tasavallaksi ei tavallisia nepalilaisia vielä hetkauta. Uusilta vallanpitäjiltä odotetaan nyt toimia heitä äänestäneiden köyhien hyväksi.

Elämä uneliaassa Lelen pikkukaupungissa ei hetkahtanut siitä, että Nepal muuttui toukokuun lopulla kuningaskunnasta tasavallaksi.

"Minulla ei ole aikaa miettiä politiikkaa. Leipämme tulee tästä", korvarenkaita viimeistelevä koruseppä Dhurba Kumar Sunar sanoo.

Vallan vaihtuminen 30 kilometrin päässä sijaitsevassa pääkaupungissa Katmandussa jäi Lelessä vähälle huomiolle. Kaupunki oli aiemmin Nepalin kongressipuolueen tukialuetta, mutta huhtikuun vaaleissa maolaisten edustaja päihitti sen ehdokkaan yli tuhannella äänellä.

"Ei näillä kulmilla monikaan tiedä, että Nepal on tasavalta, ja ne jotka tietävät eivät ymmärrä sen merkitystä", Sunar sanoo.

Hän oli aiemmin Nepalin kommunistipuolueen vankka kannattaja, mutta liittyi maolaispuolueeseen pari vuotta sitten ja toimii myös Kastittomien vapautusrintaman Lelen osaston sihteerinä.

"Maolaiset ovat tehneet paljon sen eteen, että kastittomien ja muiden sorrettujen syrjintä täällä loppuisi", Sunar vakuuttaa.

Hänen ei aiemmin sallittu istua ylempien kastien jäsenten seurassa teetuvassa, jossa kastittomien piti myös itse pestä lasinsa.

 

"Puolueiden on todistettava olevansa kuningasta parempia" 

Sunarin vaimo Laxmi on miettinyt tapahtunutta: "Ei riitä, että kuningas on mennyt. Puolueiden on todistettava kansalle olevansa häntä parempia."

"Maolaiset ja muut puolueet ovat meille köyhille yhdentekeviä siihen asti, kunnes elintaso nousee, saadaan teitä ja kehitystä, lapsemme pääsevät ilmaiseksi kouluun ja terveydenhuolto toimii", hän listaa.

Lelen hindutemppelin pappi Ram Prasad Ghimire arvelee, että kuningas pantiin maksamaan puolueiden virheistä.

Hän ymmärtää kansan halun tasavaltaan, muttei pidä hallitsijan pikahäädöstä.

"Luovummeko noin vain 240-vuotisesta perinteestä? Lakkaammeko palvomasta henkilöä, jota pidämme Vishnu-jumalan reinkarnaationa? Onko arvoistamme ja perinteistämme näin helppo erkaantua", pappi kyselee.

Nepalin maaseudun asukkaat joutuivat usein armeijan ja maolaississien ristituleen lähes 20 vuotta kestäneen "kansan sodan" aikana. Kun maolaiset ovat nyt hallituksessa, moni rohkenee uskoa sodan päättyneen lopullisesti.

Päivätyöläinen Asha Kaji Maharjan katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen. "Olemme kokeneet sodan, äänestäneet perustuslakia säätävän kokouksen vaaleissa ja laadimme nyt uutta perustuslakia. Totta kai asiat muuttuvat", hän sanoo.

 

"Ihmiset haluavat ruokaa, vettä, työtä, teitä ja kehitystä" 

Bal Krishna Silwal on kotona Lelessä lomalla armeijasta, jota hän on palvellut 18 vuotta. Hän osallistui maolaisten vastaisiin operaatioihin maan länsiosassa ja on todella helpottunut, kun sota on ohi.

"Olemme valmiit palvelemaan ketä tahansa, joka on nimitetty ylipäälliköksemme", hän vakuuttaa.

Myös Silwal paheksuu kuninkaan kohtelua, hänestä kansanäänestys olisi ollut paikallaan.

"Ihmiset haluavat ruokaa, vettä, työtä, teitä ja kehitystä. Heitä ei liikuta, kuka maata johtaa", on hänenkin arvionsa.

Banu Bahadur Laman 20-vuotias poika palveli Nepalin armeijassa ja kuoli ristitulessa kolme vuotta sitten.

Koko Laman kotikylä äänesti maolaisia, mutta hän antoi äänensä kongressipuolueelle.

"Maolaiset tappoivat poikani, miten voisin äänestää heitä", mies kysyy.

Pojan kuoleman jälkeen Lamalla on ollut vaikeuksia elättää vaimonsa ja kolme nuorempaa lastaan.

Nepalin 27 miljoonasta asukkaasta elää YK:n mukaan neljännes alle dollarilla (0,65 eurolla) ja liki 70 prosenttia alle kahdella dollarilla päivässä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia