Naiset vastarinnan etulinjassa Iranissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naiset vastarinnan etulinjassa Iranissa

Naiset ovat olleet näkyvästi mukana Iranin mielenosoituksissa ja joutuneet myös niitä tukahduttavan väkivallan uhreiksi.

Naiset ovat olleet näkyvästi mukana Iranin mielenosoituksissa ja joutuneet myös niitä tukahduttavan väkivallan uhreiksi.

"Olen todella ylpeä mielenosoituksiin osallistuvista iranilaisnaisista", eräs mukana ollut nainen sanoo. Hän kertoo, että turvallisuusjoukot ovat jopa valikoineet naisia uhreikseen ja mukiloineet näitä raivoisasti.

Naiset osallistuivat uudistusmielisten ehdokkaiden vaalikampanjoihin ja vaalitulosta seuranneisiin mielenosoituksiin, koska pelissä ovat heidän oikeutensa, muuan aktivisti arvioi.

"Naiset ovat valmiita uhrauksiin saadakseen paremman tulevaisuuden itselleen ja lapsilleen", hän vakuuttaa.

Mielenosoituksissa näkee paljon nuoria naisia, mutta myös ikääntyneempiä on mukana. Eräs viisikymppinen nainen sanoo haluavansa "tukea nuorempia sukupolvia ja estää heihin kohdistuvan väkivallan."

Hän kertoo joutuneensa itse piestyksi yrittäessään estää poliiseja käymästä nuoren miehen kimppuun.

Neda Agha-Soltanista protestien symboli

Naisten rooli protesteissa sai kasvavaa kansainvälistä huomiota, kun internetiin ilmestyi video, jossa islamilaisen basij-kaartin tarkka-ampuja surmaa 27-vuotiaan Neda Agha-Soltanin tämän noustessa autosta liittyäkseen mielenosoitukseen.

Iranissa liikkuvien tietojen mukaan muitakin naisia on tapettu ja lukuisia on pidätetty.

Surevat äidit -niminen ryhmä on ehdottanut hiljaista mielenosoitusta joka lauantai lähellä paikkaa, jossa Agha-Soltan tapettiin lauantaina 20. kesäkuuta.

Äidit vaativat loppua väkivallalle, siitä vastuullisten rankaisemista ja yli 2 000:n viime viikkoina pidätetyn vapauttamista.

Iranin yliopisto-opiskelijoista on yli 60 prosenttia naisia. Heitä toimii yrittäjinä, insinööreinä, lääkäreinä, yliopiston professoreina ja juristeina. Iranissa on 1900-luvulta lähtien ollut yksi alueen vahvimmista naisasialiikkeistä.

Viime vuosina Iranin naiset ovat tavoitelleet tasa-arvoa lain edessä, sillä islamin sharia-laki tekee heistä toisen luokan kansalaisia.

Kolmisen vuotta sitten alkoi Miljoona allekirjoitusta -kampanja. Se vaatii tasa-arvoa avioliittoon, oikeutta avioeroon ja lasten huoltajuuteen, rikosvastuun ikärajan nostamista ja moniavioisuuden kieltämistä. Vetoomus jätetään parlamentille, kun miljoona allekirjoitusta on koossa.

Kampanjan nettisivuston mukaan yli 50 järjestön työntekijää on pidätetty ja heitä syytetään kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta.

 

Myös poliitikot siirtymässä vastustamaan syrjintää

Naisten ääni kuului kuitenkin presidentinvaalien alla, sillä kolme ehdokasta vaati syrjivien lakien muuttamista.

Ehdokkaista Mehdi Karrubi lupasi myös nimittää naisia ministereiksi, jos tulisi valituksi. Moni nainen antoikin äänensä hänelle.

Maltillisten johtavan ehdokkaana pidetty Mir Hossein Musavi seurasi Karrubin esimerkkiä ja esitti laajoja uudistuksia naisten aseman parantamiseksi.

Myös vanhoillinen Mohsen Rezale yllätti asettumalla naisten syrjintää vastaan.

Istuva – ja kiisteltyjen vaalien voittajaksi julistettu - presidentti Mahmud Ahmadinejad ei viitannut kampanjassaan naisten oikeuksiin. Hänen neuvonantajansa naisia koskevissa asioissa, Zohreh Tabibzadeh, kuitenkin osallistui poikkeuksellisesti kahteen lehdistötilaisuuteen.

Hän hyökkäsi naisten oikeuksien puolustajia, ja varsinkin Nobel-palkittua Shirin Ebadia, vastaan.

Ahmadinejad on pyrkinyt palauttamaan naiset kotiin ja korostanut vaimon ja äidin roolia.

Hän on herättänyt henkiin moraalipoliisin, joka pidättää kaduilla liian vapaasti pukeutuneita naisia, rajoittanut naisten pääsyä yliopistoihin ja pakottanut nämä tyytymään kotikaupunkinsa opinahjoihin.

Lisäksi hän ajoi läpi kiistellyn "perhetukilain", joka vähensi moniavioisuuden esteitä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia