Naiset ja lapset pakenevat Libyasta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naiset ja lapset pakenevat Libyasta

Järjestöt ovat huolissaan etenkin pakolaisiksi joutuvista lapsista.

Järjestöt ovat huolissaan Libyasta pakenevien lasten kohtalosta. Ensin maasta pakenivat miehet, nyt vuorossa ovat naiset ja lapset.

YK:n lastenjärjestön UNICEFin mukaan pakolaisvirta kiihtyy etenkin kohti Tunisiaa. Järjestö pyrkii saamaan kokoon 5,2 miljoonaa euroa väkivaltaisuuksien lapsi- ja naisuhrien auttamiseksi. Koska humanitaarisista tarpeista ei ole vielä tarkkaa tietoa, summa on suunniteltu kattamaan vain avustustyön ensimmäiset kaksi kuukautta.

Myös Pelastakaa Lapset ry on aloittanut avuntarpeen arvioinnin Libyassa. Järjestön mukaan yksin Tripolissa asuu 700 000 lasta.

Suomen Punainen Risti puolestaan on lähettämässä kymmenen uutta avustustyöntekijää Tunisiaan. Työntekijöiden on tarkoitus työskennellä Libyan ja Tunisian rajalle perustettavassa väliaikaisleirissä ja muun muassa pystyttää leirille suuria telttoja pakolaisten majoittamiseksi.

Jo yli 100 000 ihmistä on paennut Libyasta naapurimaihin.

Lue lisää:

Suomen Unicef-yhdistys
Pelastakaa Lapset ry
Punainen Risti

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia