Mubarakin miljardit yhä kateissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mubarakin miljardit yhä kateissa

Presidentti Hosni Mubarak menetti valtansa Egyptissä yli vuosi sitten, mutta hänen valtava omaisuutensa on yhä pääosin kateissa.

Presidentti Hosni Mubarakin perheen laittomasti hankkima varallisuus liikkuu eri arvioissa 2-70 miljardissa dollarissa (dollari on 0,77 euroa). Varojen oletetaan olevan pääasiassa veroparatiiseissa sekä sijoitettuna kiinteistöihin Egyptissä ja maailman suurkaupungeissa.

Viranomaiset vitkuttelevat asian tutkimista ja auttavat siten Mubarakin avustajia kätkemään rahoja, sanoo Amir Marghany, yksi asiaa selvittävän egyptiläisen lakimiesryhmän jäsenistä.

Egyptin yleinen syyttäjä määräsi Mubarakin lähipiireineen matkustuskieltoon ja jäädytti heidän kotimaisen omaisuutensa alkuvuodesta 2011. Maan lähetystöt velvoitettiin jäljittämään omaisuutta ulkomailla.

Euroopan rahalaitoksilla on 19 egyptiläisen nimen lista, ja Kanadan listalla on jopa 140 nimeä. Juridiikka kuitenkin estää omaisuuteen kajoamisen monin paikoin. Esimerkiksi Yhdysvaltain viranomaiset sanovat, ettei Egyptistä ole saatu vaadittavia asiakirjoja.

Erään arvion mukaan Mubarakin avustaja – tai jopa tämä itse – voisi nosta rahaa mistä tahansa amerikkalaispankista.

Ulkomaat odottavat varmistusta omaisuuden laittomasta alkuperästä, ja Caymansaarien kaltaiset veroparatiisit varjelevat mainettaan rahojen turvasatamana.

Sveitsi on Egyptin viranomaisten mukaan jäädyttänyt 450 miljoonaa dollaria Mubarakin perheen varoja, mutta sielläkin odotetaan vahvistusta rahojen laittomuudesta, jonka Mubarakit kiistävät.

Britanniassa Egypti on nostanut oikeusjutun salailevia pankkeja vastaan, mutta tarkkailijoiden mukaan kyse on kotimaisen yleisön lepyttelystä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia