Metsät katoavat Sudanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Metsät katoavat Sudanissa

Sudanin pohjoisosissa aavikoituminen on edennyt jo pitkälle.

Roope Husgafvelin mukaan Etelä-Sudanin pohjoisosassa metsien häviäminen on vakavalla asteella. Husgafvelin väitöskirja trooppisesta metsänhoidosta tarkastettiin äskettäin Helsingin yliopistossa.

“Kaikki kertoivat siitä, että matkat polttopuiden ja rakennustarvikkeiden hakemiseksi ovat pidentyneet. Jonain päivänä puuta ei vain ole, ja sitten ihmiset joutuvat siirtymään muualle asumaan", Husgafvel kertoo.

Sudanissa maanviljelys ja karjatalous kilpailevat vähäisistä resursseista.

Uudessa metsälaissa tulisi Husgafvelin mukaan panostaa ennen kaikkea paikallisyhteisöjen rooliin luonnonvarojen ja metsien kestävässä käytössä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia