Mepit haluavat IT:n vientirajoituksia diktatuureihin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mepit haluavat IT:n vientirajoituksia diktatuureihin

Oppositiota sortaville valtioille ei pitäisi antaa informaatioteknologian työkaluja, sanoo EU:n ulkoasiainvaliokunta.

EU:n ulkoasiasiainvaliokunta on esittänyt informaatioteknologian vientikieltoa maihin, joiden hallinnot käyttävät tekniikkaa tiedon sensuroimiseen ja ihmisten valvontaan.

Mietinnössä todetaan, että eurooppalaisten yritysten ja niiden alihankkijoiden tulisi olla keskeissä roolissa sosiaalisten normien edistämisessä ja levittämisessä maailmanlaajuisesti.

Parlamentaarikot paheksuvat kannanotossaan sellaisten EU-yritysten toimintaa, jotka ovat mahdollistaneet ihmisoikeuksia sortaville hallinnoille rajoittamattoman pääsyn verkkoihin ja tietokantoihin vedoten maan paikalliseen lakiin.

Esimerkiksi suomalais-ruotsalaisen TeliaSoneran on epäilty tekevän tällaista yhteistyötä useiden entisen Neuvostoliiton seuraajavaltioiden kanssa.

Komitea on tyytyväinen EU:n teknologiaviennin rajoituksiin viime vuonna Libyassa ja Syyriassa, kuten myös viime vuonna tehtyyn päätökseen rajoittaa tiettyjen lääkkeiden vientiä maihin, joissa niitä saatetaan käyttää kuolemanrangaistuksissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia