Matonkutojalapsia kannustetaan kouluun Pakistanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Matonkutojalapsia kannustetaan kouluun Pakistanissa

Yli 1 200 mattoja kutovaa lasta Tharin autiomaakylissä Pakistanissa pääsee nyt kouluun aamupäiviksi. Vanhemmat suostuivat tähän saatuaan kansalaisjärjestöltä lainan kangaspuiden ostoon. Hankkeen takana on paikallinen kansalaisjärjestö Thardeep, joka saa tukea kansainvälisiltä Pelastakaa lapset ja Comic Relief-järjestöiltä.

"Rakastan opiskelua ja nyt voin mennä kouluun ja istua lyhyemmän ajan kangaspuiden ääressä", yhdeksänvuotias Pratap iloitsee, mutta pitää katseensa tiiviisti työssään.

Kuten muidenkin mattoja kutovien lasten, Pratapin rystynivelet ovat epämuodostuneet ja turvonneet. Hänen mukaansa se ei kuitenkaan ole työssä pahinta: "pitkä istuminen on tappavaa".

Hän uurastaa puupenkillä istuen savesta rakennetun kotitalonsa kupeeseen pystytetyssä matalassa ruohokatoksessa. Ahtaan ja hämärän työtilan ilma on paksuna pölystä ja kuiduista.

Horisontissa siintää pelkkää aavikkoa. Kylän taloihin ei tule sähköä, ja lähin kaivo on tunnin matkan päässä.

Kangaspuissa kehittyy kaunis kuvio, mutta se ei jaksa kiinnostaa Pratapia. Hän sanoo haluavansa vain saada työt tehtyä ehtiäkseen ulos leikkimään ennen kuin ilta pimenee.

Kouluunpääsyn ansiosta Pratapin asiat ovat paremmin kuin 20-vuotiaalla Assan-veljellä, joka kutoi mattoja kahdeksan vuoden ajan.

Koska tyttöjen elämä on vielä rajoitetumpaa kuin poikien, 12-vuotias Samki on innoissaan koulunkäynnistä. Matonkudonnassa häntäkin ovat rasittaneet eniten pitkät työrupeamat.

Sindhin maakunnan autiomaissa elää 40 000 mattoja kutovaa lasta. Heistä on nyt päässyt kouluun 990 poikaa ja 361 tyttöä. Hankkeen takana on paikallinen Thardeep-kansalaisjärjestö, joka saa tukea kansainvälisiltä Pelastakaa lapset ja Comic Relief -järjestöiltä.

Velkaantuneille matonkutojaperheille tarjotaan pientä halpakorkoista lainaa, jonka avulla ne pääsevät pahimmista veloistaan ja voivat ostaa omat kangaspuut.

Se murtaa rautaisen siteen, jolla kutojat ovat olleet kiinni kangaspuiden vuokraajissa. Nämä maksoivat kutojille rahan sijasta tavarassa ja pakottivat nämä ostamaan työtarvikkeensa ja päivittäistavaransa ylihintaan.

"Lainan vastapainoksi kutojalasten on mentävä kouluun aamuisin. Lisäksi perheitä painostetaan kohentamaan lasten työympäristöä", Pelastakaa lapset -järjestön Jiwan Das kertoo.

"Emme halua lasten tekevän pitkiä päiviä tai jäävän pois koulusta, mutta haluamme heidän oppivan myös käsityöammatin, jotta taito ei kuole", hän jatkaa.

Veloista vapautuminen ja mahdollisuus myydä tuotteita suoraan markkinoille on helpottanut kutojaperheiden asemaa, Pratapin veli Assan-kertoo.

"Aiemmin valmistimme kaksi mattoa kolmessa kuukaudessa. Nyt aikataulu on hidastunut, mutta voittomme on silti kasvanut, koska välikäsi puuttuu", hän selittää.

Lisäksi käteinen raha on antanut mahdollisuuden ostaa tarvikkeita halvemmalla kuin aiemmin. Lajpat, joka ennen vuokrasi kangaspuita 250 perheelle kiistää olevansa katkera. "Olen iloinen heidän puolestaan", hän sanoo ja tunnustaa tienanneensa jo tarpeeksi, jotta sai lähetettyä poikansa ulkomaille kouluun.

Hanketta vetävä Das myöntää, ettei se edennyt ilman vastuksia. Perheet lähettivät pienimmät lapsensa helposti kouluun, mutta parhaassa matonkudontaiässä olevien 10-14-vuotiaiden saaminen opin tielle olikin jo vaikeampaa.

Jotkut perheet ilmoittivat lapsensa kouluun saadakseen lainan, mutta pestasivat muualta alaikäisiä tilalle.

Phulo-niminen matonkutoja sai lainan veljentyttärensä kouluttamista vastaan, mutta lähettikin pikkuveljensä oppitunneille. "Kuka minua auttaa, jos päästän tytön kouluun", hän ihmettelee.

Phulon vaimo on kuollut synnytykseen, hänellä on kahdeksanhenkinen perhe, ja hän elättää myös veljensä leskeä ja lapsia.

"Nyt kun minulla on omat kangaspuut, paineet ovat helpottuneet tuntuvasti. Olen saanut uutta puhtia. Jopa sormet toimivat nopeammin, kun mieli on tyyni. Työssä on nyt kannustin: mitä enemmän ahkeroin, sitä enemmän ansaitsen ja pystyn maksamaan lainan pois. Elämä on parempaa kuin koskaan", Phulo hehkuttaa.

Hän lupaa lähettää veljentyttönsä kouluun heti, kun laina on maksettu.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia