Malin metsiä pelastetaan hakkuukiellolla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Malin metsiä pelastetaan hakkuukiellolla

Metsät katoavat afrikkalaisesta Malista sellaista vauhtia, että maan hallitus on julistanut elävät puut loppuvuodeksi hakkuukieltoon. Koska menossa on sadekausi, kielto tuntuu polttopuun ja puuhiilen hinnoissa. Aloitteen hakkuukiellosta tekivät pienviljelijät, joita huolestuttaa erityisesti vauhti, jolla viljelykelpoinen maa muuttuu aavikoksi suojaavien metsien puuttuessa.

"Puunhakkaajien on nyt koetettava etsiä kuollutta puuta, mikä tekee oikein hyvää metsillemme", ympäristöministeri Nancouma Keita sanoo. Myös polttopuun vienti ulkomaille on kielletty heinäkuulta vuoden loppuun.

Malista häviää nykyisellään 400 000 hehtaaria metsää vuodessa. Pääosin aavikkoisen maan pinta-alasta oli vuoden 2000 arvion mukaan metsää reilut kymmenen prosenttia eli noin 13 miljoonaa hehtaaria.

Malin metsät häviävät savuna ilmaan, sillä 13 miljoonan malilaisen koteja lämmitetään miltei yksinomaan puulla. Maa kuuluu maailman köyhimpiin valtioihin, jonka asukkaista noin 80 prosenttia saa elantonsa maataloudesta.

Aloitteen hakkuukiellosta tekivät pienviljelijät, joita maan presidentti Amadou Toumani Toure tapasi kesäkuussa Moptissa maan keskiosissa. Talonpoikia huolestuttaa erityisesti vauhti, jolla viljelykelpoinen maa muuttuu aavikoksi suojaavien metsien puuttuessa.

Hakkuukiellon rikkojia uhataan sakoilla ja vankeudella. Alpha Aly Malin luonnonsuojeluvirastosta vakuuttaa, että kiellon noudattamista valvotaan jatkuvasti. Seuranta kohdistuu erityisesti alueille, joilla hakkuu on ollut holtittominta.

Polttopuuta pääkaupungissa Bamakossa kaupitteleva Aboua Camara ei luota kiellon tehoon. "Ihmiset jatkavat puiden kaatamista laittomasti, koska se on heidän elinkeinonsa."

Bamakon lähellä sijaitsevan Niaman metsäaseman apulaisjohtaja Boundouga Keita kertoo kuitenkin, että vaikka sadekausi on alkamassa, pääkaupunkiin virtaa paljon tavallista vähemmän puutavaraa.

Bamakossa moni ei ole kuullutkaan hakkuukiellosta, mutta polttopuun ja puuhiilen hinnannousu ei ole jäänyt huomaamatta. Korotusten syyksi epäillään kysynnän kasvua kylmän kauden vuoksi.

Viranomaisten mukaan poltettavaa on kylliksi varastossa kiellon ajaksi. Kysymykset vaihtoehtoisista energianlähteistä jäävät toistaiseksi vaille vastausta.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia