Maailman väkiluku voi kaksinkertaistua 90 vuodessa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailman väkiluku voi kaksinkertaistua 90 vuodessa

Kehitysmaissa asuvien mahdollisuus perhesuunnitteluun on avainasemassa väestönkasvun hillitsemisessä.

YK varoittaa maailman väkiluvun nousevan seitsemästä miljardista 15 miljardiin tämän vuosisadan aikana, jollei väestön kasvun vähentämiseksi tehdä enemmän töitä. Luku on paljon suurempi kuin monet aikaisemmat arviot.

Arvio sisältyy YK:n väestörahasto UNFPA:n vuosiraporttiin.

Raportin kirjoittajien mukaan jo nyt on syytä olla huolissaan maapallon kyvystä kestää 7 miljardin väestöään. Toisaalta uusien lukujen myös toivotaan saavan päättäjät kiinnostumaan väestönkasvun hillitsemisestä.

Maapallon väkiluku on kaksinkertaistunut 1960-luvulta. Ihmiselämä on pidentynyt kummastakin päästä, kun terveydenhuolto ja lääkkeiden saatavuus ovat parantunut ympäri mailman.

Kehitysmaissa asuvien mahdollisuus toimivaan perhesuunnitteluun on avainasemassa väestönkasvun hillitsemisessä, raportissa sanotaan. Perhesuunnittelun kampanjointia hankaloittavat kulttuuriset ja uskonnolliset seikat. Valtiot voivat pyrkiä kansalaistensa määrän kasvattamiseen, ja uskonnolliset ryhmät vastustaa ehkäisyä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia