Lukutaito joutui sodan uhriksi Pakistanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lukutaito joutui sodan uhriksi Pakistanissa

Talebanit tuhoavat kouluja ja armeija käyttää niitä tukikohtinaan heimoalueilla, kertoo Ashfaq Yusufzai.

Toisluokkalaisen Muhammad Akramin opintie katkesi, kun islamistisen taleban-liikkeen sissit tuhosivat pienen koulun, jota hän oli käynyt veljensä kanssa Mohmandissa Pakistanin heimoalueella.

Kohtalon jakavat kymmenettuhannet lapset, ja lukutaitoisten osuus alueella on nyt Pakistanin alhaisin, 16 prosenttia. Vuonna 2000 lukea osasi vielä 30 prosenttia.

Opiskelun sijasta lapset vetelehtivät päivänsä kaduilla, kahdeksanvuotias Muhammad valittaa.

Viranomaisten mukaan talebanit ovat tuhonneet Mohmandissa enemmän kouluja kuin muilla puoliautonomisiksi luonnehdituilla heimoalueilla, joita on kaikkiaan seitsemän.

Mohammad Rehman heimoalueiden kouluvirastosta kertoo, että tuhottuja kouluja on kaikkiaan 460, joista 110 Mohmandissa. Kymmeniä kouluja on hävitetty myös muista lähimaakunnista. Opintie on katkaistu kaikkiaan 62 000 lapselta, joista reilu kolmannes on tyttöjä.

Levoton vuosikymmen

Pakistanin heimoalueella on ollut levotonta vuodesta 2001, jolloin Yhdysvallat kaatoi talebanien hallituksen rajan takana Afganistanissa. Pakistanin armeija on jahdannut rajan yli paenneita islamisteja vuodesta 2005 osana Yhdysvaltojen tukemaa terrorismin vastaista sotaa.

Sissit ovat iskeneet Pakistanissa valtion laitoksiin ja jatkavat Rehmanin mukaan koululaitoksen murentamista edelleen.

Opetus kärsii kuitenkin myös noin 100 000 sotilaan läsnäolosta. Armeija on perustanut tukikohtiaan valtion laitoksiin ja kouluihin, jotka on julistettu sotatoimialueeksi.

Köyhät heimoalueet olivat jo ennestään sivistyksen takapajulaa Pakistanissa, jossa keskimääräinen lukutaitoprosentti on 47. Seudulla asuu alle kolme prosenttia maan 177-miljoonaisesta väestöstä.

Rahapula ja talebanien iskujen jatkuminen vaikeuttavat nyt koulujen jälleenrakennusta, Umar Daraz Khan heimoalueiden kouluvirastosta sanoo.

Bajaurin alueella on kuitenkin korjattu 60 koulua Saudi-Arabian antaman 50 miljoonan euron avustuksen turvin.

Opettajat hanttihommiin

Myös opettajat kokevat kovia. Bajaurin alueella työskennellyt Ghani Shah jäi työttömäksi, kuten tuhotun koulun kaikki 15 opettajaa. "Meidän on pakko elää hedelmien myynnillä ja muilla satunnaistöillä, koska koulun jälleenrakennuksesta ei ole tietoa."

Bajaurin alueen kansanedustaja Akhunzada Mohammad Chittan vakuuttaa, että valtio tekee kaikkensa tilanteen korjaamiseksi.

"Olemme perustaneet telttakouluja, vaikka eivät ne tietenkään korvaa sementtirakennuksia", Chittan sanoo. Hän tuomitsee talebanit sekä islamin että lasten vihollisiksi.

Orakzain alueella asunut viljelijä Muhammad Jaffar on muuttanut lapsineen rauhallisemmalle alueelle naapurimaakuntaan.

"Koulujen pikainen avaaminen heimoalueella ei ole todennäköistä. Armeijan operaatio on ollut käynnissä siellä vuodesta 2005, mutta sissi-iskut jatkuvat silti. Päätin lähteä turvatakseni lasten koulutuksen", Jaffar sanoo.

Hän pelkää, että ilman kouluja heimoalueiden lapsista kasvaa "hirviöitä".

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia