Libyan kapinallisten auttaminen laillista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Libyan kapinallisten auttaminen laillista

Libyan kapinalliset ansaitsevat demokraattisesti ajattelevien ihmisten tuen, mutta Muammar Gaddafia vastaan hyökännyt kansainvälinen koalitio kärsii uskottavuusongelmasta, kirjoittaa Ignacio Ramonet.

Libyan kapinalliset ansaitsevat kaikkien demokraattisesti ajattelevien ihmisten tuen. Eversti Muammar Gaddafia ei voi puolustaa millään. Mutta myös häntä vastaan hyökännyt kansainvälinen koalitio kärsii uskottavuusongelmasta.

Gaddafin rikosten lista on pitkä. Niihin kuuluu noin tuhannen bengasilaisen vangin teloitus ilman tuomiota vuonna 1996.

Libyan kapina alkoikin Bengasissa 15. helmikuuta, kun murhattujen omaiset lähtivät kaduille muiden arabimaiden kansannousujen rohkaisemina. Liikehdintä levisi heti muihin kaupunkeihin, ja Gaddafin poliisit ja sotilaat tappoivat pelkästään Bengasissa 35 ihmistä.

Kun Gaddafin joukot lähestyivät maaliskuussa Bengasia, kansainvälinen huoli uhkaavasta verilöylystä kasvoi.

Libyan kapinalliset huusivat kansainvälistä apua. Sitä olisi ensimmäisenä odottanut vastikään vapautetuilta Tunisian ja Egyptin kansoilta. Valitettavasti noiden maiden johtajat eivät olleet historiallisen tilanteen tasalla.

Harvinaisen yksimielistä

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi kiireesti 17. maaliskuuta päätöslauselman 1973, joka julisti Libyaan lentokieltoalueen tarkoituksena suojella siviilejä ja lopettaa vihamielisyydet.

Arabiliitto oli antanut päätökselle alustavan suostumuksensa, ja sen esittäjien joukossa oli Ranskan ja Britannian ohella poikkeuksellisesti yksi arabimaa, Libanon.
Edes Kiina ja Venäjä eivät käyttäneet veto-oikeuttaan. Myös Brasilia ja Intia pidättyivät äänestämästä esitystä vastaan, kuten kaikki muutkin jäsenmaat. Afrikkalaiset Etelä-Afrikka, Nigeria ja Gabon äänestivät puolesta.

YK:ta on helppo arvostella, ja sen toiminta jättää paljon toivomisen varaa. Mutta se on tällä hetkellä ainoa kansainvälinen toimija, joka voi laillistaa tällaiset operaatiot. Siksi hyökkäys Libyaan on laillinen, toisin kuin Kosovon ja Irakin sodat, joille ei koskaan saatu YK:n hyväksyntää.

Jos Gaddafin olisi annettu hukuttaa kansannousu vereen, alueen muut diktaattorit olisivat saaneet vapaat kädet. Bahrainin ja Jemenin johtajat kovensivatkin otteita omia kapinallisiaan vastaan Gaddafin lähestyessä Bengasia.

EU:n talousapua kaivataan

Voidaan myös ajatella, että Euroopan unionilla on tilanteessa erityisen suuri vastuu, eikä pelkästään sotilaallinen. Seuraava askel on tukea lähialueelle syntyviä nuoria demokratioita eräänlaisen Marshall-avun eli tuhdin talouspaketin avulla samaan tapaan kuin Länsi-Eurooppaa tuettiin toisen maailmansodan jälkeen tai Itä-Eurooppaa Berliinin muurin kaaduttua 1989.

Sotilasoperaatio Aamunkoiton odysseia ei kuitenkaan ole vailla ongelmia. Eikä vähiten siksi, että asialla ovat jälleen Yhdysvallat, Ranska, Britannia ja Nato. Ne ovat sekaantuneet lukuisiin sotaseikkailuihin, joilla ei ole ollut laillista tai humanitaarista oikeutusta.

Demokratian tukeminen näyttää nyt uskottavammalta kuin joskus sotatoimien perusteluksi esitetty Yhdysvaltain kansallinen turvallisuus. Silti näiden valtojen äkkiä puhjennut huoli Libyan demokratiasta syö niiden uskottavuutta.

Haiskahtaa öljylle

Toiseksi alueella on paljon muutakin vääryyttä: palestiinalaisten kärsimykset, saudiarmeijan tunkeutuminen Bahrainiin sekä Jemenin ja Syyrian johdon julmuus.
Kolmanneksi tehtävänä on päätöslauselman 1973 toteutus, ei maahyökkäys tai siviiliuhrien aiheuttaminen. YK:n mandaatti ei sisällä Gaddafin syöksemistä vallasta, vaikka se tuntuu olevan operaation tavoite.

Neljänneksi Afganistanin esimerkki osoittaa, että on helpompi lähteä sotaan kuin sodasta pois. Ja viidenneksi koko operaatio haiskahtaa pahasti öljylle.
Arabikansat arvioivat varmasti Libyan operaation etuja ja haittoja. Enemmistö tukee kapinallisia. Maaliskuun loppuun mennessä missään arabimaassa ei ollut protesteja operaatiota vastaan. Sen sijaan se innoitti uusia mielenilmauksia itsevaltaista johtoa vastaan Marokossa, Jemenissä, Bahrainissa ja varsinkin
Syyriassa.


Ignacio Ramonet päätoimittaa Le Monde Diplomatique -lehden espanjankielistä painosta

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia