Lasten tilanne turvaton Sudanin kansanäänestyksen alla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lasten tilanne turvaton Sudanin kansanäänestyksen alla

Etelä-Sudanissa valmistaudutaan kansanäänestykseen, josta sovittiin sovittiin sisällissodan päättäneess vuoden 2005 rauhansopimuksessa. Äänestyksen seurauksena Sudan saattaa jakautua kahtia. YK a

Etelä-Sudanissa valmistaudutaan kansanäänestykseen, josta sovittiin sovittiin sisällissodan päättäneess vuoden 2005 rauhansopimuksessa. Äänestyksen seurauksena Sudan saattaa jakautua kahtia. YK arvion mukaan jopa 1,5 miljoonaa lasta voi joutua kärsimään erilaisista kriiseistä ennen ja jälkeen äänestyksen.

Etelä-Sudaniin on kolmen kuukauden aikana palannut noin  77 000, joista 60 % arvioidaan olevan lapsia. Suurin osa palaa alueelle jossa Pelastakaa Lapsilla on laajaa toimintaa.

Yksi Sudanin keskeisimmistä poliittisista haasteista on oikeus kansalaisuuteen. Oikeuden toteutuminen on epävarmaa niille eteläsudanilaisille, jotka ovat syntyneet pohjoisosassa ja niille pohjoissudanilaisille, jotka ovat syntyneet eteläosissa. Ilman kansalaisuutta heiltä puuttuvat perusoikeudet, pääsy yhteiskunnan palveluihin kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen vaikeutuu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia