Lapsen etu jää aikuisten jalkoihin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lapsen etu jää aikuisten jalkoihin

Lapsen oikeudet jäävät edelleen aikuisten oikeuksien jalkoihin, eikä Suomessakin voimassa oleva YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista vielä toteudu kaikilta osin, muistuttaa Pelastakaa Lapset. Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään sunnuntaina 20. marraskuuta.

Useimmiten Suomessa lapsen oikeuksien ongelmat kärjistyvät lastensuojelussa ja sosiaalihuollon alueella. Pula ammattitaitoisista työntekijöistä kunnissa vaarantaa käytännön tilanteissa lapsen oikeuksien toteutumisen. Lastensuojelun lainsäädäntö kaipaa selkeytystä ja voimakkaampaa lapsilähtöisyyttä, joka turvaa lapsen kuulemisen ja hänen turvallisuutensa eri elämäntilanteissa.

Pelastakaa Lapset ry:n pienryhmäkotien työntekijät joutuvat jatkuvasti auttamaan lapsia, jotka on jo ennen kouluikää otettu tilapäisesti huostaan toistakymmentäkin kertaa, ja palautettu taas vähäksi ajaksi vanhemmilleen. Vastuun välttelystä aiheutuvan laskun maksavat lapset jopa elinikäisinä häiriöinä. Lapsen tilanteeseen ei puututa ajoissa, jos esimerkiksi päihdeongelmaisten vanhempien suojelua pidetään perheen auttamisen ensisijaisena lähtökohtana. Ainoa oikea tapa toteuttaa lastensuojelulakia ja turvata lapsen oikeudet lähtee aina lapsen turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamisesta.

Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä ei ole onnistuttu merkittävästi vähentämään. Lasten oikeuksien toteuttamiseksi tarvitaan resursseja ja palveluja, joilla voidaan tarttua ongelmiin ajoissa ja ehkäistään ennalta niiden kärjistyminen.

Lapsen oikeuksien sopimus takaa lapsille tasa-ar­voisen koh­te­lun yksilöinä ja antaa heille oikeuden vaikuttaa kehitystasonsa mukaan itseään koskeviin asioihin. Sopimus turvaa laajasti ja yksityiskohtaisesti jokaisen alle 18-vuotiaan lapsen sosiaaliset, taloudelliset, kulttuurilliset ja yhteiskunnalliset oikeudet. Se suojaa syrjinnältä ja hyväksikäytöltä. Se edellyttää, että lapsen etu otetaan huomioon ja asetetaan etusijalle kaikissa viranomaisten ratkaisuissa, jotka koskevat lapsia yksilöinä tai yhteisesti. Sopimuksen kolme keskeistä periaatetta ovat lasten oikeus saada oikeudenmukainen osuus yhteiskunnan voimavaroista; lasten oikeus suojeluun ja huolenpitoon ja lasten oikeus osallistua ikä- ja kehitystasoansa vastaavasti itseään koskevaan päätöksentekoon ja yhteiskuntapolitiikkaan. Näiden periaatteiden toteuttaminen käytännössä edellyttää kaikkien yhteiskuntapoliittisten päätösten arviointia myös lapsen edun näkökulmasta.

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään sunnuntaina 20. marraskuuta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia