Kuubassa toivotaan lupaa lähteä ja palata | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuubassa toivotaan lupaa lähteä ja palata

Tieto sääntöjen löysäämisestä herättää toiveita, mutta kysymysmerkkejä on yhä.

Kuubalaisten ulkomaanmatkoja koskeviin sääntöihin luvatut helpotukset herättävät toiveita siitä, että lähtijän on myös aiempaa helpompi palata.

Presidentti Raúl Castro on luvannut, että ensi vuonna kuubalaiset pääsevät ulkomaille ilman erityistä lähtölupaa ja vastaanottajan kutsukirjettä. Tarvitaan enää passi ja kohdemaan viisumi.

Helpotukset eivät kuitenkaan koske huippu-urheilijoita, valtion ja armeijan viranhaltijoita, yliopistosta valmistuneita ja eräitä ammattiryhmiä.

"Isäni on käymässä vanhaksi, ja velvollisuuteni on auttaa häntä", sanoo 27-vuotias nimettömänä haastateltu nainen, joka on menossa tutkimaan työmahdollisuuksia Yhdysvaltoihin.

Naisen insinööri-isä lähti Kuuban talousvaikeuksien ajamana Meksikoon 1992 ja elättää perhettään siellä ansaitsemillaan rahoilla.

"En haluaisi toistaa hänen kohtaloaan. Äitini ja muut sukulaiseni ovat täällä Kuubassa, ja jos uudet säännöt sallivat vapaan matkailun, voin palata", nainen pohtii.

Perheet yhteen?

Monia kuubalaisia kiinnostaa, sallivatko uudet säännöt perheiden jälleenyhdistymisen.

"Siirtolaisuus on kuubalaisille traumaattinen prosessi", psykologi Consuelo Martín sanoo. Hän toivoo, että uudistus huomioi perheiden tarpeet.

Martínin mielestä siirtolaisuuden pitäisi olla normaali osa Kuuban elämää. Nykyisin se nähdään perheissä "yhden tai useamman jäsenen oikeutettuna pyrkimyksenä."

Kuubalaissiirtolaisia asuu yli 150 maassa, ja heidän määränsä arvioidaan jopa kahdeksi miljoonaksi.

Kuubassa on 11,2 miljoonasta asukasta. Viime vuonna maan muuttotappio oli liki 40 000 henkeä, mikä on korkein luku sitten vuoden 1994, tutkija Antonio Aja kertoo

Avoimia kysymyksiä

Arvioidaan, että joka neljännellä kuubalaisella on ulkomailla asuva perheenjäsen.

Uudet määräykset helpottavat myös Kuubaan paluuta. Voimassa olevan Kuuban passin haltijoilta ei vaadita erillistä tulolupaa, ja käynti kotimaassa saa venyä aiempaa pidemmäksi. Paluumuuttoakin aiotaan helpottaa.

Vielä ei ole selvää, miten jatkossa suhtaudutaan "pysyvään" maastamuuttoon, jollaiseksi lähtö on luokiteltu heti, kun kuubalainen on viipynyt ulkomailla kaksi vuotta. Se on merkinnyt oikeuksien ja omaisuuden menettämistä kotimaassa.

Martín muistuttaa, että siirtolaisuus tuottaa aina tuskaa jollekin. "Vaikka koko perhe hyväksyisi jäsenensä lähtöpäätöksen, muut kärsivät hänen poissaolostaan."

Poliittisesta taloudelliseksi

Kuuban vuoden 1959 vallankumouksen jälkeen lähtöön liittyi usein poliittisia ja ideologisia syitä. Moni perhe hajosi, mutta on sittemmin saattanut yhdistyä uudelleen.

Euroopan sosialismin romahtaminen 1990-luvun alussa köyhdytti Kuubaa, josta on sen jälkeen lähdetty pääasiassa rahan takia. Lähtijät pitävät yhteyttä kotiin, ja moni yrittää saada perheenjäseniä luokseen, Martín selittää.

Vaikka perheen äiti tai isä on fyysisesti muualla, kontakti säilyy hänen lähettämänsä avun, sähköpostin ja puhelinyhteyksien ansiosta, hän jatkaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia