Kuolemantuomio alkoi arveluttaa Siperian nuoria | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuolemantuomio alkoi arveluttaa Siperian nuoria

Moni siperialainen nuori aikuinen kannattaa
kuolemantuomiota, koska ei ole saanut tietoa päinvastaisesta
vaihtoehdosta. Tähän viittaavat keväällä pidetyn kirjoituskilpailun
tulokset ja seuraukset.

Moni siperialainen nuori aikuinen kannattaa kuolemantuomiota, koska ei ole saanut tietoa päinvastaisesta vaihtoehdosta. Tähän viittaavat keväällä pidetyn kirjoituskilpailun tulokset ja seuraukset.

Krasnojarksissa, Novosibirskissa ja neljässä muussa Siperian kaupungissa järjestettyyn esseekilpailuun
osallistui 400 iältään 18-25-vuotiasta korkeakouluopiskelijaa.

Joka toinen kirjoittaja katsoi, että teloitus on oikea rangaistus kaikkein vakavimmista rikoksista. Kuolemanrangaistusta vastaan kirjoitti 30 prosenttia, ja viidennes oli asiasta epävarmoja, Victoria Sergejeva kertoo. Hän johtaa kuolemanrangaistusta vastustavan Penal Reform International (PRI) -järjestön Venäjän-osastoa, joka järjesti kilpailun.

Takinkääntöä hyvään suuntaan

Järjestö kutsui vastakkaisia mielipiteitä esittäneitä nuoria keskustelemaan keskenään, minkä seurauksena osa kuolemantuomion kannattajista käänsi kelkkansa.

"Moni myönsi puoltaneensa teloitusta viestimistä saamansa tiedon nojalla", Sergejeva sanoo ja toivoo medialta aiheen tasapuolisempaa käsittelyä.

Hänen mukaansa kuolemanrangaistuksen kannattajat uskoivat sen pelotevaikutukseen. Heille ei tullut mieleen, että rikoksentekijät eivät usein ajattele tulevaa rangaistusta tai kiinnijäämisen mahdollisuutta.

"Monelle kuolemanrangaistus antoi turvallisuudentunnetta. He eivät olleet oivaltaneet, että katuvalaistus ja poliisin tehokas toiminta ajaisi saman asian", Sergejeva selittää.

Vanhakantainen rangaistuskeino

Venäjä ei ole pannut kuolemantuomioita täytäntöön vuoden 1996 jälkeen, mutta tuomion kieltokaan ei ole edennyt parlamentissa. Osa kansanedustajista katsoo, ettei kansa ole siihen valmis, Sergejeva sanoo.

Kirjoituskilpailussa menestyneet kehottivat Venäjää kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja ihmiselämän arvoa. Kuolemanrangaistus tuomittiin vanhanaikaiseksi ja muistutettiin, että rikoksia torjutaan työllisyyden ja elintason nousun avulla.

PRI:n viime vuonna teettämän kyselyn mukaan kuolemanrangaistusta vastusti 11 prosenttia venäläisistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia