KUA lähettää avustustyöntekijän Pakistaniin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

KUA lähettää avustustyöntekijän Pakistaniin

Humanitaarisen avun koordinaattori tulee työskentelemään tulvatilanteen avustustyössä.

Kirkon Ulkomaanapu lähettää humanitaarisen avun koordinaattori Hannele Kankurin Pakistaniin työskentelemään yhä vaikeutuvan tulvatilanteen avustusoperaatiossa.

Kankurin tehtävänä on suunnitella ja varmistaa avun perillemenoa sekä koordinoida kirkollisten avustusjärjestöjen tulva-apua yhteistyössä Ulkomaanavun paikallisen yhteistyökumppanin kanssa.

"Tilanne on pahenemassa ja lisätukea tullaan tarvitsemaan. Monet kotinsa menettäneet olivat hädin tuskin saaneet elämänsä kuntoon viime vuoden tulvien jälkeen", hän sanoo.

Pakistanin tulvista kärsineet ovat toistaiseksi saaneet vain vähän apua kansainväliseltä yhteisöltä, vaikka rankat monsuunisateet ovat aiheuttaneet laajaa tuhoa. Tulvat ovat tuhonneet miljoonia koteja ja ajaneet satoja tuhansia pakolaisleireille.

Etelä-Pakistaniin kuuluvassa Sindhin maakunnassa noin 360 ihmistä on menehtynyt ja tulvien arvioidaan vaikeuttavan kahdeksan miljoonan ihmisen elämää. Luvun pelätään nousevan kymmeneen miljoonaan jo lähiviikkoina.

Monet tulvista kärsineet ovat vasta toipumassa viimevuotisista, Pakistanin historian pahimmista tulvista, jotka jättivät kodittomiksi neljä miljoonaa ihmistä.

UNICEFin arvion mukaan tulvien nais- ja lapsiuhrien auttamiseen seuraavan puolen vuoden ajan tarvitaan noin 50 miljoonaa dollaria. Nyt on saatu kasaan vasta 1,1 miljoonaa dollaria, ja varojen puutteessa sadattuhannet pakistanilaislapset uhkaavat jäädä ilman apua.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia