Koulutettujen muuttoliike kasvussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Koulutettujen muuttoliike kasvussa

Yhdysvallat on edelleen muuttajien suosituin kohde.

Tuoreen tutkimuksen mukaan miljoonat korkeasti koulutetut ihmiset valmistautuvat muuttamaan toiseen maahan lähitulevaisuudessa.

Gallup-tutkimuslaitoksen ensimmäistä kertaa tekemästä tutkimuksesta selviää, että vaikka lähes 630 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti haluaisi muuttaa, vain noin 19 miljoonaa aikuista aktiivisesti suunnittelee muuttoa ja on ryhtynyt tarvittaviin toimiin, kuten viisumin hakuun tai lehtolippujen ostamiseen.

Muuttoa valmistelevat ovat tutkimuksen mukaan todennäköisimmin korkeasti koulutettuja, eri alojen ammattilaisia ja työssä käyviä ihmisiä. Työtä vailla olevat ihmiset puolestaan useimmin ilmoittivat haluavansa muuttaa, mutta olivat vähiten todennäköinen ryhmä, joka ryhtyi konkreettisiin toimiin.

Alueet, joilta ihmiset useimmiten haluaisivat muuttaa pysyvästi pois, ovat Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka sekä Saharan eteläpuolinen Afrikka. Muuttajien suosituimpia kohteita puolestaan ovat Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia, Ranska ja Espanja.

Tutkimuksen mukaan ei ole yksiselitteistä selitystä siihen, miksi jotkut vain haaveilevat muutosta ja toiset muuttavat, mutta taustalla saattavat vaikuttaa taloudelliset, terveydelliset tai perheeseen liittyvät syyt.

Myös maahanmuuttokäytännöt tai niiden puute voivat luoda niin monia esteitä lähteville tai saapuville, että muuttoa suunnittelevat lannistuvat.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia