Koraanikoulut ovat väkivallan kehtoja Pakistanin rajaseuduilla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Koraanikoulut ovat väkivallan kehtoja Pakistanin rajaseuduilla

Madrassojen määrä noussut, valtio haluaa lisätä yleissivistävää opetusta.

Uskonnollisen vihan innoittamat mielenosoitukset muuttuvat usein väkivaltaisiksi Pakistanin rajamaakunnassa. Seudulla toimii yhä enemmän koraanikouluja eli madrassoja, joiden oppilaita on pidätetty mellakoissa.

"Olemme pidättäneet 105 mellakoitsijaa. Heistä 90 kuuluu uskonnollisiin puolueisiin ja 65 on opiskellut koraanikoulussa", Afganistanin rajalla sijaitsevan Pakistanin Khyber Pakhtunkhwan maakunnan poliisivirkailija Abdul Naveed kertoo.

Hänen mukaansa kahakoinnin juuria tutkitaan ja epäilyt kohdistuvat madrassoihin, koska "niiden opiskelijoilla on tapana turvautua väkivaltaan."

Silminnäkijät kertovat koraanikoululaisten osallistuneen ryöstelyyn ja vandalismiin syyskuussa, kun seudulla osoitettiin mieltä amerikkalaista Muhammed-videota vastaan.

Vihan hedelmiä

Vuoden 2001 syyskuun 11. päivä vaikuttaa yhä, ja uskonnolliset ryhmät hyödyntävät vihaa, jota jumalanpilkka herättää muslimeissa, Peshawarin yliopiston tutkija Muhammad Dauran Shah arvioi.

Maakunnan tiedotusministerin Mian Iftikhar Hussainin mukaan mielenosoittajat olivat niin kiihtyneitä, ettei poliisi uskaltanut tehdä mitään.

Vuonna 2000 Pakistanissa toimi noin 89 000 koraanikoulua, mutta tänä keväänä niitä oli jo 106 000, Umar Farooq uskonnollisten asioiden ministeriöstä kertoo.

"Koraanikoulujen oppilaista 99 prosenttia tulee köyhistä perheistä, joilla ei ole varaa muuhun kuin maksuttomaan madrassaan", Khyber Pakhtunkhwan opetusministeri Sardar Hussain Babak sanoo.

Tietoja ja taitoja

Valtio pyrkii nykyaikaistamaan koraanikouluja. Opetusohjelmaan halutaan lisätä arabialaista kirjallisuutta, urdua, englantia, luonnontieteitä, matematiikkaa ja tietotekniikan perusteita sekä ammatillisia aineita, Babak selittää.

Mukana ovat edelleen perinteiset aineet, kuten Koraanin ääneen- ja ulkoluku sekä tulkinta, profeetta Muhammedin lausunnot ja islamin laki.

Babak valittaa, että moni madrassa pitää uudistusta asioihinsa puuttumisena ja torjuu sen.

"Valtaosa niiden opettajista ei pysty antamaan kunnollista opetusta, koska heillä ei ole nykyaikaista koulutusta. Valtio tarjoaa taloudellista ja teknistä tukea, mutta sitä ei haluta", hän sanoo.

Vaihtuvia tuulia

Koraanikoulussa opettava Muhammad Asif kertoo, että 96 prosenttia oppilaista on lukutaidottomia.

"Madrassat ovat hyviä, koska ne opettavat islamin todellista merkitystä. Mutta samalla tulisi antaa myös nykyaikaista opetusta", 25-vuotias Asif pohtii. Hän on käynyt lukion valtion koulussa ja opiskellut sen jälkeen islamin lakia.

Yhdysvallat syyttää Pakistanin rajaseudun koraanikouluja taleban-taistelijoiden kasvattamisesta.

"Sana taleban tarkoittaa koraanikoulun oppilasta. 1990-luvulla madrassojen kasvatit valtasivat Kabulin ja saivat muutamassa viikossa haltuunsa 95 prosenttia Afganistanista", valtiotieteilijä Jawad Khan muistuttaa.

"Silloin Yhdysvallat ja sen liittolainen Pakistan tukivat Taleban-järjestön Afganistaniin muodostamaa hallitusta vastapainona shiiamuslimien asuttamalle Iranille", hän jatkaa.

Sittemmin tuuli on kääntynyt, ja Yhdysvallat ja Pakistan ovat pommittaneet madrassoja syyttäen niitä terrorismin ruokkimisesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia