Keniassa jokainen vesitippa on arvossaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Keniassa jokainen vesitippa on arvossaan

Etelä-Keniassa naiset kaivavat paljain käsin joenpohjaa. Joen pohjalta kaivettu vesi on ruskeaa ja suolapitoista, mutta ainoa vaihtoehto on kuolla janoon. Kenian sisämaassa sijaitseva Mwingin alue kärsii jo kolmatta vuotta kuivuudesta, josta on seurannut myös nälänhätää.

Hikeä valuvat naiset kiskovat tyhjillä kanistereilla kuormattuja vastahakoisia aaseja kuivuneeseen jokiuomaan. Siellä kymmenien naisten ketju siirtää astiat niille, jotka lippovat paljain käsin esiin kaivamansa vesitipat kalebasseihin ja edelleen kanistereihin.

”Kävelemme kymmenen kilometriä tänne ja toisen mokoman takaisin kotiin, sillä tämä on lähin paikka, mistä saamme juomavettä”, Kamene Munyoki läähättää kuormatessaan 50 litran kanistereita.

Joen pohjalta kaivettu vesi on ruskeaa ja suolapitoista, mutta Munyokin mukaan ainoa vaihtoehto on kuolla janoon.

Etelä-Kenian sisämaassa sijaitseva Mwingin alue kärsii jo kolmatta vuotta kuivuudesta, josta on seurannut myös nälänhätää. Eniten 332 000 asukkaan alueella kaivataan kuitenkin vettä.

Julius Muthusi Syengo yrittää kaivaa vettä entisestä padosta, joka on nyt rutikuiva.

”Olemme olleet päiväkausia ilman veden tippaa. Varoitamme vieraita lausumasta sitä sanaa, sillä se saa lapset puhkeamaan hysteeriseen itkuun”, hän selittää.

Viranomaiset ovat luvanneet, että alueelle porataan uusia kaivoja ja vuosia sitten rikkoutuneet pumput korjataan. Vesiministeriön tiedottaja Mwangi Gakunga kertoo, että parlamentti on juuri myöntänyt 17 miljoonaa euroa hankkeeseen.

Niitä odotellessa YK:n alainen Maailman ruoka-apuohjelma (WFP) auttaa yhdessä Kenian ActionAid-järjestön kanssa Mwingin asukkaita rakentamaan pieniä patoja kotitalousveden varastoiksi.

Esimerkiksi Kyavyukaan rakennetaan 10 000 kuution patoa. Sen pitäisi valmistua ennen vuodenvaihdetta, jolloin kauan odotetun sadekauden toivotaan alkavan. Rakennustyöhön osallistuu pari sataa kyläläistä, joille WFP antaa peruselintarvikkeita - maissia, papuja ja ruokaöljyä - työn palkaksi.

”Padonrakennus lähti kyläläisten omasta tarpeesta saada vettä lähietäisyydelle. Ruokaa työstä -järjestelyn tarkoitus on motivoida asukkaita ja saada heidät ottamaan vastuuta toimista kuivuuden torjumiseksi”, ActionAidin toimitsija Gabriel Wambua selittää.

”Haluamme juoda puhdasta vettä. Nyt olemme joutuneet tottumaan suolaiseen veteen, samoin kuin karjammekin”, Syengo sanoo.

Padon toivotaan ratkaisevan myös toisen turvallisuusongelman, joka liittyy läheisen Tanajoen veden hyödyntämiseen: joessa majailee krokotiileja, joiden kerrotaan käyneen lukuisten vedenhakijoiden kimppuun.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia