Kehys etsii kahta työelämävalmennettavaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehys etsii kahta työelämävalmennettavaa





Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry hakee huhtikuusta alkaen palvelukseensa kahta työelämävalmennettavaa vaikuttamistyön ja hallinnon tukemiseen sekä eurooppalaisen kansainvälisyyskasvatuksen kesäkoulun valmisteluun. Tehtävät sopivat kehityspoliittisista kysymyksistä kiinnostuneille korkeakoulusta valmistuneille työttömille työnhakijoille.

Hakijoilta toivotaan jo jonkin verran soveltuvaa työkokemusta, hyvää suomen ja englannin kielen taitoa, seminaarijärjestelykokemusta, valmiutta tuottaa sujuvaa tekstiä sekä hyviä ATK- ja tiimityötaitoja. Viestinnän työkokemus sekä kiinnostus kehitysyhteistyöasioihin, Euroopan unioniin sekä poliittiseen vaikuttamistoimintaan katsotaan eduksi. Arvostamme lisäksi Kehyksen teemoihin liittyviä alan opintoja, kokemusta järjestötoiminnasta ja tapahtumajärjestämisestä sekä toisen paikan suhteen myös kokemusta kansainvälisyyskasvatuksesta.

1.    Vaikuttamistyön ja hallinnon tehtävissä avustavan työelämävalmennettavan työtehtäviin kuuluu järjestön johdon sekä vaikuttamis- ja tiedotustyössä avustaminen, tapahtumajärjestelyt, yhteydenpito jäsenjärjestöihin ja muihin sidosryhmiin, tiedonhaut, kokouspöytäkirjojen ja taustamuistioiden laatiminen sekä muut yleiset toimistotehtävät.

2.     Kesäkoulun valmistelusta vastaavan työelämävalmennettavan työtehtäviin kuuluu kesäkuussa 2011 Suomessa järjestettävän eurooppalaisen kesäkoulun valmistelu, yhteydenpito sidosryhmiin, viestintä- ja tiedostustyöt sekä seminaari- ja kokousjärjestelyt. Kesäkoulun ajaksi Suomeen saapuu kesäkuussa 2011 n. 100 eurooppalaista kansalaisjärjestöjen edustajaa.

Kehys ry on 36 kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestö, joka palvelee jäseniään ja muita kiinnostuneita EU:n kehitysyhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä. Kehys seuraa ja vaikuttaa aktiivisesti EU:n kehityspolitiikkaan sekä kouluttaa ja neuvoo järjestöjä EU-rahoitusmahdollisuuksista. Lue lisää osoitteesta www.kehys.fi.

Työt alkavat huhtikuun alussa tai sopimuksen mukaan ja kestävät vähintään 3-6 kuukautta.

Vapaamuotoiset hakemukset ja tiedustelut voi lähettää sähköpostitse Kehyksen tiedottajalle osoitteeseen paula.schuth@kehys.fi. Hakemukset keskiviikkoon 24.3.2010 mennessä.


Yhteydenotot:                                                                                                          

Paula Schuth, tiedottaja                                                                                             Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry                             
Töölöntorinkatu 2 B, 00260 Helsinki                                                      
p.: 09 2315 0563/ 046 8515 975                                                          
paula.schuth@kehys.fi

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia