Kehitysmaiden terveyskeskuksissa vesipula | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehitysmaiden terveyskeskuksissa vesipula

Yli kolmanneksella terveyskeskuksissa ei ole edes käsienpesuvettä, käy ilmi 54 maan tutkimuksesta.

YK-järjestöt varoittavat kehitysmaiden terveyskeskusten vesi- ja sanitaatiopuutteista. Tuoreen, 54 maata kattavan tutkimuksen mukaan noin 38 prosentissa maiden terveyskeskuksissa ei ole edes alkeellista vedensaantimahdollisuutta.

"Asian huomiotta jättäminen on häpeällistä koko terveyssektorille. Kyseessä on korjattavissa oleva kriisi. Se on kriisi, koska se on piilossa", toteaa Guardian-lehden haastattelema Maailman terveysjärjestön WHO:n vesi- ja saniataatiokoordinaattori Bruce Gordon.

WHO:n ja YK:n lastenjärjestö Unicefin eilen julkistaman raportin mukaan lähes joka viidennestä tutkittujen maiden terveyskeskuksista puuttuu sanitaatio ja yli kolmanneksessa ei ole vettä ja saippuaa käsien pesua varten.

Vesitilanne saattaa todellisuudessa olla vielä huonompi, sillä arvioissa ei otettu huomioon esimerkiksi vedensaannin jatkuvuutta, järjestöt toteavat.

Puhtaan veden ja sanitaation puute on yksi yleisimmistä lasten kuolinsyistä kehitysmaissa. Se, ettei terveyskeskuksissakaan ole saatavilla puhdasta vettä vaikeuttaa järjestöjen mukaan esimerkiksi turvallisten synnytysten järjestämistä ja infektioiden ehkäisyä.

Tutkimuksessa kartoitettiin yli 66 000 terveyskeskuksen tilanne. Sen mukaan huonoin tilanne on perustason terveyskeskuksissa. Maaseudulla ne ovat usein ensimmäinen paikka, josta ihmiset hakevat apua ja siksi tärkeitä esimerkiksi ebolan ja koleran kaltaisten epidemioiden ehkäisemisessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia