Kansalaisjärjestöt ajautumassa eristyksiin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansalaisjärjestöt ajautumassa eristyksiin

Kansalaisjärjestöjen suhteet valtiotason toimijoihin, yksityiseen sektoriin, muihin järjestöihin ja jopa kansalaisiin ovat hankaloituneet.

Kansalaisjärjestöjen yhteys muihin yhteiskunnan osa-alueisiin on heikentynyt. Tämä selviää kansalaisyhteiskunnan toimijoiden verkoston Civicuksen raportissa Bridging the Gaps: Citizens, Organisation and Dissociation.

Kyseessä on 35 maassa toteutettu kansalaisyhteiskunnan tilaa tutkiva itsearviointi.

Raportin mukaan kansalaisjärjestöjen suhteet valtiotason toimijoihin, yksityiseen sektoriin, muihin järjestöihin ja jopa kansalaisiin ovat hankaloituneet. Myös kansalaisten osallistuminen kansalaisjärjestöjen toimintaan on vähentynyt.

Monet järjestöt tuntuvat myös etääntyneen uusista epävirallisemman aktivismin muodoista.

Suhteiden huononemisen haasteita lisäävät myös useissa organisaatioissa käynnissä oleva sukupolvenvaihdos samalla kun taloudelliset ja poliittiset haasteet luovat toimintaan epävakautta.

Raportista uutisoi Suomessa ensiksi kansalaisjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia