Kansalaisaktiivisuus selätti Berlusconin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansalaisaktiivisuus selätti Berlusconin

Kansanäänestyksen tulos palautti kansalaisjärjestöjen uskon demokratiaan Italiassa.

Italiassa on kumottu pääministeri Silvio Berlusconin hallituksen lakisuunnitelmat historiallisen yksimielisesti. Veera Vehkasalo kuvailee tulosta Fifi-verkkolehdessä kansalaisaktivismin voitoksi yksipuolisesta uutisoinnista.

Lopulta yli 94 prosenttia äänestäjistä vastusti lakeja, jotka koskivat ydinvoiman rakentamista, ministerien oikeutta olla tulematta oikeuden kuultavaksi, vesilaitoksen yksityistämistä ja sitä, saako vedellä tehdä voittoa.

Lakeja vastustavat kansalaiset ja järjestöt kampanjoivat vaalien alla aktiivisesti. Berlusconin monella taholla hallitseman median hiljaisuuden voittaakseen aktiivit toivat kansanäänestyksen teemoja kaduille ja verkkoon.

Ympäristöjärjestö Legambieten Giorgio Zampettin mielestä äänestyksen tulos palkitsee aktiivien tekemän työn ja on voitto kansalaisyhteiskunnalle. Hänen mukaansa itse äänestyksen aiheiden ohella tärkeää on se, että ”kansalaiset ovat osoittaneet selvästi, että tahtovat pysäyttää nykyisen kehityksen.”

Greenpeacen Andrea Boraschin mukaan lakeja vastustavien työ muuttui kampanjaksi demokratian puolesta siinä vaiheessa, kun vielä oli epäselvää, meneekö ydinvoimaäänestyksen peruminen läpi oikeudessa vai ei.

”Kyse ei ole vain siitä, tahdommeko me ydinvoimaa vai emme, vaan myös siitä, että saamme demokraattisen mahdollisuuden ilmaista tahdommeko vai emmekö tahdo.”

Vaalien tulos on keskeisten pormestarivaaliehdokkaiden häviön jälkeen toinen vahva merkki keskusta-oikeiston suosion hupenemisesta, kirjoittaa Vehkasalo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia